Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit

Yrttiallas ja pihahommia


Viimeinkin on saatu lämpöä tänne pirkanmaallekin ja missäs muuallakaan sitä on aikaa vietetty, kuin puutarhassa. Oliivipuukin pääsi jo nauttimaan terassille auringosta, satoa varmasti saadaan osottaa mutta kaunis se on ja muistuttaa niin monesta Kreikan reissusta meitä.

Jo viime kesänä haaveilin mökin terassin kylkeen tulevasta yrttialtaasta, se jäi sitten ajatuksen asteelle silloin. Nyt keväällä mökin nurkkia siivotessa törmäsin terassista jääneisiin kestopuulautoihin josta nopealla laskukaavalla päätellen saisi juuri ja juuri altaan rakennettua. Ajatuksesta innostuneena alkoi yrttialtaan rakentaminen ja pari tuntia myöhemmin hakemaan autollinen multaa ja juurimattoa (kun patolevyä ei ollut) paikallisesta rautakaupasta. 


Äidiltä sain muuten synttärilahjaksi ”karviaispuun” jonka istutin altaaseen. Viereen laitoin tinjamia, korianteria, chiliä, salaattia, oreganoa, persiljaa, ruohosipulia ja pensastomaattia, joten eiköhän näillä jälleen yksi kesä kestitä.








Ai että, nämä tällaiset aurinkoiset päivät palkitsevat, kun saa puuhailla kaikessa rauhassa rästihommien parissa, siitä tulikin mieleen, että nyt lähden rapauttamaan pikkumökin eli vierasaitan katosta sammaleet pois.

Ihanaa viikonloppua juuri sinulle! ❤️

Hyvää pääsiäistä


Hyvää pääsiäisen aikaa!

Täällä on nautittu pitkistä vapaista. Käsittämätöntä miten hyvään aikaa ne tulikin.
Linnoittauduimme pandemiaa pakoon mökille pariksi päiväksi ajatuksissa saada pihaa ja terassia kesäkuntoon. Niin saatiikin ja paljon enemmänkin.

Olimme suunnitelleet alunperin jotain ihan muuta puuhaa pääsiäisen pyhiksi sillä tarkoitus oli kutsua ystäviä kylään, niin ne suunnitelmat muuttui sormia napsauttamalla. Todellakin ihan justiinsa saattaa alkaa kiristämään korvien väliä, kun ei tapaa ystäviä, eikä pääse mihinkään. Toisaalta nyt on aika tehdä kaikkea rästihommaa niin kotona kuin mökilläkin, ja sitähän on.

Anyway.... Pitkään liiterin takana kummitelleet romut päätin viimein laittaa paikalliseen kierrätysrinkiin josta ne heti löysivät uuden omistajan, niinhän sitä sanotaan, että toisen romu on toisen aarre, niin kai nytkin. Ainakin minä säästin kaatopaikkakuorman teon tässä kohtaa. Ilmeisesti joku näppärä tekee nyt vanhasta keinusta uuden sekä taikoo vanhoista sängynjousista jotain kivaa, myös vanhat terassin palat menivät uusiokäyttöön...








Järvestä oli jäät lähteneet jo kokonaan, joten se tarkoitti tietenkin kylmää kylpyä suoraan saunasta.
Sitä tunnetta, kun pulahtaa jääkylmään veteen ei vain voi ohittaa mikään. Oli ihana huomata, että useammalle naapurimökillekin ilmeistyi valoja.  Vaikka mökkimme on pienen järven rannalla missä on useita mökkejä, rakastan sitä, että niistä kuuluu elämän ääntä.

 Loppu pääsiäinen vietetään varmaankin ihan hyggeillen, ehkä katsotaan jotain sarjaa maratonina ja tehdään hyvää ruokaa. Ainakin minulla on välillä tuo arki niin hektistä, että nyt on hyvä hetki nauttia kiirreettömästä ajasta ja kuten huomaatte sain jopa postauksenkin ilmoille. Seuraavassa postauksessa kerronkin miksi on ollut niin kiireistä...

Nautinnollista pääsisäistä sinulle!




Unohdettu postaus - pyhäinpäivä


Niinhän siinä kävi, että tämä postaus oli jäänyt luonnoksiin, liekö jäänyt odottamaan ensi vuotta, kuka tietää. Päätin silti julkaista vaikka pyhäinpäivä menikin jo tovi sitten. Suokaa anteeksi kuvien rakeisuus sillä järkkäri unohtui kotiin ja kännykkäkuvien koko vaan ei tahdo riittää näihin blogikuviin.

Pyhäinpäivänä siis vavattiin glögikausi. 
Meillä oli pitkäaikaiset ystävät mökillä istumassa iltaa, ruokaakin tehtiin kolmen ruokalajin verran ja sauna oli lämpimänä. Rohkeimmat kävivät vielä ulkoammeessa (järvessä) kastautumassa vaikka pintaa koristi jo hento jääkerros.








Olen niin hurahtanut tähän paahdettuun myskikurpitsakeittoon, jota meillä oli tarjolla alkuruokana, että pakko jakaa teille resepti joka löytyy Hannan soppa -blogista
Tämä keitto on maustettu lähi-idän tyyliin ja sen täyteläinen vahva maku sopii huikean hyvin pyhäinpäivän menuun, laittakaapa kokeiluun!




Sunnuntaiaamu olikin jo sitten niin lämmin että jäät olivat sulaneet pois. Toisaalta sumuisen aamut kyllä hurmaavat!

Mukavaa viikonloppua!

Syksyn tunnelmaa terassille


Mukavaa lauantaita juuri Sinulle!

Tulin nopeasti piipahtamaan blogissa heittämään kuulumisia, sitten onkin kiiruhdettava takaisin mökin puutarhaan syyshommille. Kesäkukat ova saaneet viimein väistyä ja tilalle on laitettu syksyisiä callunoita.  Illalla saadaan vielä vieraita joten kohta pitää tarttua vielä kokkikauhaan. Luvassa satokauden herkkuja, saunan lämpöä ja mukavaa yhdessä oloa.

Kreetan reissun kotiintuomisina tuli nämä ihanat käsintehdyt kynttilälyhdyt. Monta päivää kävelimme liikkeen ohi kunnes sorruin. Onneksi, sillä näistä saa mökin terassille ihana tunnelmallisen valon varsinkin nyt kun illat ovat jo hämärtyneet.

Tunnelmallista Lauantai-iltaa <3










Kesäkattaus

Tänään on herätty jo kukonlaulun aikaan sillä tämä kampaaja oli reipas ja kävi tekaisemassa pari rippikampausta. Aikaisissa aamuissa on se hyvä puoli, että saa myös paljon päivän aikana aikaiseksi ja siitä syystä meillä on kotona tehty suursiivousta. Vanhoja vaatteita kierrätykseen ja turhia tavaroita pois.

Meillä on muuten koko kesä eletty enenmmän tai vähemmän grilliruoalla, kuten eilenkin. Oli ihan pakko kokeilla itsekin sitä viime lauantaina saatua maailman parasta perunasalaattia ja hyvää siitä tulikin. Miksi sitä kokeilee liian harvoin uusia ruokia? Meillä on itse asiassa pitkään syöty vähähiilihydraattista ruokaa, mutta jostain syystä tänä vuonna perunat ovat eksyneet pöytään kerta toisensa jälkeen.  Olisiko ollut liian pitkä tauko sillä nyt ne maistuvat vaan niin hyvältä?

Pöydällä oleva aterinlaatikko on muuten viime kertaisen Tallinan reissun kotiin tuomisia. Ihastuin ravintolassa puiseen laatikkoon niin, että ostin sen sitten itselle. Halpa se ei ollut, mutta täydellinen mökin teraasipöydälle, sehän riittää.

Mikäs teillä on se kesän bravuuriruoka, mitä ilman vaan ei voi olla?









Loma mökillä


Loman viimeiset päivät alkaa olemaan käsillä kuten koko kesäkuukin, mutta vielä nautitaan mökkeilystä. Alkuviikosta oltiin parin päivän roadtripillä Sastamala - Kristiinankaupunki - Kaskinen - Vaasa. Sieltä Tuurin kyläkaupan kautta kotiin tai siis takaisin mökille. Tuurista muuten ei mitään kotiin tuotavaa...

Terassi on tuonut kesään kyllä niin paljon iloa, en edes muista koska olisin näin paljon oleillut terassilla ja tehnyt ruokaa ulkona. Olen hieman salaa treenannut grillipizzan tekoa, ehkä siitä jonain päivänä alkaa sujua, mutta parempaan päin koko ajan. 
Grillin viereen haaveilen pientä tasoa yrteillä. Sen tarpeen huomasin, kun hankin terassille irtoruukkuihin basilikaa ja rosmariinia. Tuuli nimittäin tahtoo viskoa ne pitkin terassia.

Täällä on myös perattu metsää, harvennettu siis mökin takana olevaa metsää risuista ja kuusen aluista. Kaivettu muutamia kiviä esiin sammaleen alta, rinne on siis täynnä kiveä, mutta ovat täysin sammaleen peittämänä. Ja minä kun niin tykkäisin niistä kivistä.

Nyt nauttimaan auringosta, kuppi kahvia ja uusi sisustuslehti odottaa.

Mukavaa viikonloppua!

puutarhan yrtit








Juhannus mielessä

Juhannus valmistelut alkaa täällä olemaan jo hyvällä mallilla. Meillä juhannusta vietetään perinteisesti mökillä ystävien kera. Hyvää ruokaa, juomaa, saunomista, ehkäpä jotain juhannusolympialaisiakin tiedossa, mutta ennen kaikkia leppoisaa yhdessä oloa ja kiirettömiä päiviä. Viime viikkoina on painettu työn ohessa niin paljon kaikkea remppaa, että pieni pysähtyminen tekee oikein hyvää.

Perjantaina skoolasimme jo lomalle vaikka olenkin tällä viikolla pari päivää käynyt töitä tekemässä. Näin juhannuksen alla se ei kyllä juurikaan haittaa sillä sitten on tiedossa pitkät vapaat ja ensi viikkokin vielä kesälomaa.











Thaimaan reissuilla on muuten tullut käytyä subbailemassa ja siitä innostuneena hankin viimein myös mökille oman sublaudan. Vielä en päässyt itse testaamaan lautaa, kielto kun tuli lääkärin määräyksestä tikkien myötä, mutta perjantaina on se päivä, että pääsee laudalle. Sitä odotellessa siis. Nyt vielä vähän vihtasulkeisia niin juhannus saa alkaa!

Oletko muuten sinä kokeillut tätä lajia tai mitä juhannussuunnitelmia  sinulta löytyy?