Ulkosaunalla on tänä kesänä viimein tehty remonttia. Tai oikeastaan se alkoi jo viime kesänä, mutta homma jäi sitten kesken jostain syystä, liekö kiinnostus lopahtanut.
Vaikka ulkorakennus on käytännössä arvoton vanha rakennus on sen käyttöarvo ihan täydellinen sillä siellä on meidän ulkosauna. Pihassa, saunan edessä on ollut kymmenen vuotta puinen Kiramin palju upotettuna terassiin joka viimein sai lähteä, koska viime vuosina sitä ei enää kukaan jaksanut puhdistaa eikä turvottaa käyttövalmiiksi.
Olin pitkään pohtinut olisiko paljun korvannut uusi palju vai poreallas. Ajatus helposta porealtaasta, mikä olisi jatkuvasti lämmin houkutti kovasti, mutta myös paljun lämmittämisessä on kyllä oma viehätyksensä. Ajatus myös kasvavasta sähkölaslusta versus isän tuomat polttopuut mietityttivät, mutta päätös hankkia poreallas oli kuitenkin aika helppo päätös, pääsee iskäkin vähemmillä puuhommilla. Olimme saaneet ystäviltä sisäpiiritietoa kustannuksista ja suosituksen altaasta joten päätös hankkia suomalainen
Novitekin allas
Veloxialta oli sittenkin helppo.
Remontti aloitettiin rakennuksen tiilikaton pesulla, jolla sotkettiin kiitettävästi kaikki, terassi ja palju oli yltä päältä sammalmössössä. Muutama tiili vaihdettiin katolle rikkoutuneiden tilalle ja muuten katto näytti olevan ihan ok kunnossa. Rakennus maalattiin Lassen punamaalilla joka oli juuri sopivasti punaisempi väriltään kuin entinen punamulta seinissä.
Saunan eteisen eli pukuhuoneen lattia piikattiin täysin auki, alle lisättiin eristeet ja raudoitus ja lattia valettiin uudelleen, ehkäpä se nyt kestää hajoamatta seuraavan 60 vuotta.
Kivijalka oli täysin alkuperäisessä kuosissa, hyvä puhdistus alle ja kivijalka maalattiin samalla kuin talon kivijalka. Ai että pieni maalisudin heiluttelu teki hyvää koko rakennuksen ulkonäölle.
Paljun alle on aikanaan rakennettu laatoitus jota olisi nyt tarkoitus hyödyntää porealtaan pohjana, laatat nostettiin ylös, pohja tasattiin ja laatat laitettiin uudelle suoraan paikoilleen, vielä päälle finfoamia ennen kuin allas pääsee paikalleen.
Terassia jatkettiin hieman pidemmäksi kuin vanha oli, perustuksena käytettiin kierrepaaluja. Vanha kivimuuri jätettiin terassin alle tueksi ja esteeksi ettei pihan hiekan karkaa sateilla. Samalla saatiin terassista katos myös ruohonleikkurille. Terassin päähän tehdään vielä raput pihaan sekä alaterassia porealtaan kannen säilytystä varten.
Projekti siis jatkuu, kunnes allas saapuu viikolla 41 eli ensi viikolla. Allasta varten tarvitaan vielä sähkömiestä kytkemään allas ja ulkorakennus tarvitsee kokonaan uuden sähkötaulun tämän vuoksi.
Tällä hetkellä tuntuu etten millään malta odottaa altaan saapumista ja sitä, että terassiremppa pääsee jatkumaan. Sitten onkin allasbileiden aika!
Nyt Vain Elämää kutsuu, ihanaa viikonloppua Sinulle !