Laskiainen

...ilman mäenlaskua, mutta pullaa sentään leivottiin, onhan nyt laskiainen. 
Meillä on jo muutamia kertoja pullan leivonnassa käytetty cashewmaitoa ja se tekee pullasta kyllä mieletömän hyvän makoisen ja kuohkean. Näin pullan makuun pääsivät maidottomatkin.  Kannattaa testata!

Vesisateen myötä meillä on aloitettu yläkerran remontti joten pääsette seuraavien päivien aikana lukemaan remonttipäivityksiä. Illasta ei montaa tuntia remontille jää aikaa, mutta aikaiseksi olemme  kyllä saaneet jo paljon. 

Mukavaa laskiaistiistaita!


laskiaispulla maidottomana

cashewmaidosta leivottu pulla

maidoton pulla

Espanjalaiseen tyyliin ruokaa

Olin jo ihan unohtaa, että taannoin ajelimme Tampereelle isännän kanssa herkuttelemaan ravintola Bodega Saludiin, joka on perinteinen espanjalainen ravintola keskellä Tamperetta. Olimme saaneet joululahjaksi pojalta ja hänen tyttöystävältään lahjakortin ravintolaan ja sehän sopi hyvin sillä paikka oli vielä testaamatta! 

Jos joskus ruoka aiheuttaa WOU efektin niin nyt se todellakin teki sen. 
Yleensä ravintoloissa ongelma kohdallamme on liian nopea palvelu eli ruoka toisensa perään tulee niin nopeasti ettei aina ehdi kissaa välissä sanoa. Nyt ongelmaa ei ollut ja ruokaa sai lasketella rauhassa ja viettää aikaa rauhassa keskustellen. 
Mutta se ruoka, kyllä oli hyvät pihvit. Ehkä parhaat mitä on saatu. Jälkkärit jätettiin suosiolla välistä, mutta alkuruoaksi ottamaani chili-valkosipulikatkaravut kannatti maistaa. Potkua oli riittävästi... tykkään testailla ravintoloiden viinisuosituksia ja henkilökunnan suositukset kyllä osui ja upposi.

Käykääs testaamassa jos liikutte Tampereella. Paikka oli kiva tunnelmallinen, äärettömän rento ja viihtyisä.

Mitäs ravintoloita teidän suosikkilistaan kuuluu?

Salud Tampere pihvipaikka

Ravintolaseurana puoliso



Hiirenkorvia ja Konmaria

Kevätetkot otettu. Pari viikkoa siihen meni kun toin koivun oksia sisään ja nyt niissä koreilee kauniit pienet lehden alut. 
Ihan liian aikasin olen ottanut kevätmoodin osaksi elämää kun en vain malta odottaa, varsinkin kun ulkona on satanut viisi senttiä lunta. Taitaa siis sittenkin päästä hiihtämään vielä tänä talvena.

Eilen olimmekin tehokkaita sillä KONMARI asenteisesti teimme yläkerran huoneiden tyhjäystä. Toki taustalla on tuleva remontti ja tavaraa pitää hävittää, mutta olipa ihana tunne kun sai heittää surutta tavaraa pois.  Kirjan luku on vielä vaiheessa, ollut jo vuoden, mutta jokainen sivu on jäänyt korvien väliin. Mikä ihme saa ihmisen hamstraamaan tavaraa... Oikeasti, jos ajattelee, että jos joskus tätä esinettä tarvitsen, voisin suoraan vain hävittää sen, sillä en varmasti tule sitä koskaan käyttämään vaan se jää kaappiin pyörimään.

Hyvää lukemista, suosittelen!

Mukavaa pyrypäivää!

koivun oksia hiirenkorvallahiirenkorvia oksilla




Viikon viimeinen

...päivä on käynnistynyt. Sunnuntai on tehty pitkästä heräämisestä, kiireettömästä aamiaisesta ja ruoanlaitosta. Hyvä hetki hieman valmistautua tulevaan työviikkoon ja lukea viikon lukemattomat lehdet.

Ulkona on nyt niin liukasta, piha on kuin luistinrata, että olemme visusti pysyneet sisätiloissa. Takkatulen ääressä on siis vietetty aikaa ja tehty vähän remppasuunnitelmia yläkerran muutoksista sillä meillä on kaksi  tyhjää huonetta jotka uhkaavasti keräävät rojua. 
Ajatuksena oli tehdä "masterbedroom" yläkerran huoneista jotka ovat tähän saakka olleet lasten tai jo pois muuttaneiden poikien valtakuntaa.
Lasten muutto kotoa on jotenkin haikeaa mutta avaa oven kuitenkin erilaiseen uuteen aikuisten elämään. Kotikin muuttuu sitä mukaa erilaiseksi.

Leppoisaa sunnuntaita!








Kukkailottelua

Kevättä kohti pöhistellään kovaa vauhtia ja nyt kun valon määrä lisääntyy myös meillä pölyhuiska heiluu useammin. Huh, mikä määrä pölyä onkaan kertynyt  joka paikkaan. Tottahan se on, että siivouksen kruunaa kukat. Perjantain kukkailotteluna ostin tulppaaneita jotka pääsivät tuttuun tapaan aaltomaljakkoon. 

Pari viikkoa sitten hain jo koivunoksia sisälle maljakkoon ja nyt niissä näkyy pienet hiirenkorvat. Ensimmäiset perunanarsissin kukkanuputkin ovat ilmesttyneet jo kasvin varsiin. 
Tervetuloa kevät, en jarruttele yhtään.

Mukavaa viikonloppua ja muistakaa kukkailotella!

sisusta koti kukin

kodin sisutaminen kukkien avulla

kukkia keittiössä

aaltomaljakko

Haikon kartanossa


Voitte vain kuvitella, kun matkassa on uusi kamera tulee kuvia napsittua ihan muutama. Olen niin rakastunut tuohon Olympuksen Pen järjestelmäkameraan, että se seuraa nykyisin aina mukana.

Palaan vielä Haikon reissuumme ja sieltä napsittua kuvasatoa siis tiedossa...

Meillä oli jo ennakkoon varattu pöytä illalliselle jossa söimme oikein pitkän tai no puolipitkän kaavan mukaan. Kirjaimellisesti enempää ei olisi mahtunutkaan. Ravintolan annokset olivat mielestäni tosi suuria ja äärettömän hyviä. Alkuruoan ja pääruoan välissä otimme tietenkin väliruoan. Sorbettia shampanjassa.  Itse testasin pääruoalla sorsaa ja ah, että oli hyvää!

Aamulla kartanohotellissa yöpyville oli varattu keltaisesta salista oma aamiaispöytä lisäksi pöytään oli katetut kuohuviinit ja kahvitkin tarjoiltiin pöytiin. Tämä olikin äärettömän ylellistä eikä toisen tarvinnut jäädä pitämään pöytää varattuna. Aamiainen oli mielestäni hyvin runsas ja pisteenä iin päälle tarjolla oli höyryävän tuoretta leipää.

Haikon kartanon rauhallisuus yllätti positiivisesti. Vaikka paikassa oli paljon väkeä sen rauhallinen tunnelma ja siitä nauttiminen hämmästytti meidät. Edes henkilökunta ei vaikuttanut kiireiseltä vaikka töitä varmasti paiskittiin olan takaa. Kartano hotellissa oli käytössä Butler palvelu, eli olisimme voineet tilata vaikka pedin avaamisen tai iltateen yöpöydälle illaksi, ylellistä! Kiireisen arjen keskellä tämä pieni pysähtyminen sopi hyvin meille ja nautimme kyllä 110%.

Ennen kotiin lähtöä teimme vielä pienen lenkin puutarhassa ja merenrannassa ihastellen kartanon ympäristöä. Upea paikka ja pitää ehdottomasti tulla kesällä katsomaan miltä kesäkartano vaikuttaa.

Henkilökunnasta muuten kerrottiin, että koko puutarha on anniskelualuetta eli baarista voisi ostaa vaikka kuohuviinipullon mukaan ja mennä nauttimaan kesäpäivästä puutarhaan! Mahtavaa!


Kartano hotelli Haikko




haikon kartanon keltainensali







Ystävänpäivä...

Tulin vain pikaisesti toivottamaan:

Hyvää Ystävänpäivää!

Meillä mies ilahdutti heti aamusta kukilla ja suklaalla, ja tyttäreltä sain jo eilen illalla Mozartiin kuulia, (hyvästi kevyt elämä) nams!!!

Kyllä näillä herkuilla pärjätään!


Suklaata ja kukkia ystävällä



With hugs!


Paras kamera bloggarille

Pitkällisen pohdinnan ja edestakas vekslaamisen jälkeen päädyin hankkimaan Olympuksen PEN E-PL 7 kameran. Viikon tuttavuuden jälkeen voin vain ihmetellä miksi en tätä ystävyyttä ole solminut jo paljon aiemmin?!

Kamera on ehkä paras kamera bloggarille jo kokonsa perusteella, mutta tämän helppokäyttöisyys yllätti. 
Suuri plussa minulta tulee kameran sisäisestä Wi-Fi:stä jolla on helppo siirtää kuvia älypuhelimeen, omaan tai kaverin sekä kuvien muokkaamisesta jo kamerassa. 

Rungon mukana tuli niin kutsuttu pannukakkuobjektiivi 14-42mm joka on perusobjektiivi. Tämä saa nyt tovin toimia sillä seuraava askel on tutustua mitä muita objektiiveja tulen tarvitsemaan. 

Vaikka ulkonäöllä ei pitäisi kameran hankinnassa olla merkitystä pitää sanoa että kyllähän se nyt kuitenkin vaikutti päätökseen. Valkoinen sen piti olla siitä en olisi tinkinyt. Kameran ulkoasu on mielestäni väristä välittämättä tyylikäs ja kaunis ja pienet yksityiskohdat ovat kuin piste iin päälle!

Olympus E-PL 7

Olympus paras kamera




Olen ollut tyytyväinen kuviin kun vertaan edellisen jo veteraani-ikäisen kameran kuvia. Pitkään jo välis kuvannut IPhone 6 puhelimen kameralla, mutta niinhän se vain on että kännykkäkuvat tahtovat aina jäädä joltain osin sumeaksi. 

Tästä lähtee siis uuden opettelu, ehkäpä kuvauskurssi olisi paikallaan!

Millaisia kamerakokemuksia sinulla on?




Haikon Kartanossa minilomalla

haikon kartanohtellin huone
Viime lauantaina Porvoon reissulla yövyimme upeassa Haikon Kartanossa josta saimme huoneen toiveidemme mukaan kartanon puolelta. Vastaanottoon astuessamme rauhallinen musiikki valtasi aulan ja meidät vastaanotettin hyvin lämpimästi. 

Hotellihuoneessa meitä odotti johtajan tervetulokirje sekä hedemälautanen suklaineen ja kuohuviinit. Olimmme varannet oman kuoharin mukaan, joten voitte kuvitella, että tämä oli meille täysi yllätys että huoneessa meitä odotti jäissä oleva kuohuviini. 

Huone oli upea kartanotyylinen merinäköalalla varustettu huone. Kaikkialla hotellissa oli paljon taidetta seinillä jota jäimme ihastelemaan.

Kuohuvien jälkeen suuntasimme heti kohti kylpylää. Kylpylä oli itsessään kivan pieni, rauhallinen ja japanilaistyylisesti toteutettu. Kiinnitimme huomiota, että myös siellä tunnelma oli hyvin rauhallinen vaikka väkeä oli paljon. Nautimme erilaisista saunoista ja altaista, ulkaltautuipa isäntä kylmävesialtaaseenkin.

Tällä kertaa huippukylmä jäi testaamatta mitä etukäteen ajattelin testaavani, sillä en huomannut varata sitä etukäteen, tosin en kyllä kysynytkään olisiko ollut mahdollista päästä extempore, mutta onhan sitten jotain mitä seuraavan kerran kokeilen.

 Kylpylän jälkeen istahdimme aulabaariin kuohuville ja jäimme Keltaiseen saliin kuuntelemaan hirtoriaa Haikon kartanosta. Oli mielenkiintoista kuulla kartanon eri vaihesta, sen asukkaista ja eri aikakausista, tiesitkö muuten, että kartano on poltettu kolme kertaa?
 Nappailin niin paljon hotellista kuvia, että jaan ne teille pariin eri postaukseen joten lisää tulossa...

 Oletkos sinä koskaan vieraillut Haikon Kartanossa?




haikon kartano hotellihuone

kukkailottelu haikon kartano


kartanouone kuohuviinitarjoilu

skoolaus

hotellin tervehdys

kuohuvaa ja viinikirja hotellihuoneessa


Yhteistyössä Haikon Kartano.

Ihana Vanha Porvoo

vanha porvoon kaupunki

Vihdosta viimein pääsin Porvoon kuvien kimppuun. 

Lauantai aamuna suuntasimme siis kohti Porvoota ja pienen etsinnän jälkeen löysimme itsemme Vanhan Porvoon kävykaduilta. Nämä ihanien vanhojen talojen ympäröimät kadut ja pikkuputiikit houkuttelivat astumaan liikkeisiin. Niitähän siellä riitti, putiikkia toisen perään, mutta myös viihtyisän näköisiä pikku kahviloita ja ravintoloita löytyi  Vanhan Porvoon mukulakivettyjen katujen varrelta. Oli vain valinnan vaikeus sillä kaikissa kahviloissa ei voitu poiketa.

Erityisesti mieleen jäi ravintola Zum Beispiel jossa piipahdimme teellä (+oluella). Sinne menemme ehdottomasti ensikerralla syömään. Sen verran komeita annoksia näytti asiakkaat nauttivan. Lisäksi tupa oli täynnä perheitä, ystävyksiä, pareja... Todella rennon ja kivan oloinen paikka, siellä viihtyisi pidempäänkin.
 

vanha porvoo

vanha porvoo

Keli ei ollut paras mahdoolinen tällaiseen kiertelypäivään sillä pikkuinen vesisade huuhteli niin kiharani suoraksi kuin tietkin sohjoisiksi.  Kesällä ja miksei kunnon talvisäälläkin, tämä on varmasti todella upea paikka. Voin hyvin  kuvitella meidät istuskelemaan kesäterassille jonnekin näiden katujen varteen.  Piipahdimme pienissä antiikkiliikkeissä sekä sisutuskaupoissa, ostettavaa löytyi vaikka ja mitä...

Suklaatehdasta emme etsinnoistä huolimatta löytäneet, kapusimme ylös kirkonmäelle jossa vanha paikka kartan mukaan oli ollut, uuden nettiosoitteen mukaan suuntasimme seuraavaksi uuteen paikkaan, mutta emme vain löytäneet, niinpä luovutimme ja suuntasimme ilman suklaata kohti Haikkoa. 

Oletkos sinä käynyt Vanhassa Porvoossa ja löytyikö sieltä joku ihana lempparikauppa?


kahvilan tapeetti seinä

vanha fiat

vanha porvoo

vanha porvoo museovanha porvoo pikkuputiikit

vanha porvoo

vanha porvoo

vanha porvoon kirkko

vanha porvoon kirkko

vanha porvoon kirkko

kellotapuli

Mukavaa tiistai-iltaa!