Rentoilua pimenevissä illoissa
Vihreät kehiin
Pinkki perjantai
Perjantai ja suhteellisen kiireinen viikko takana. Kauppareissun heräteostona nappasin mukaan pinkkejä ruusuja.
Ruusut ovat roosanauharuusuja joten hyvään on jälleen sijoitettu.
Pinkistä puheenollen, sitä tulevaa voisin vähän avata eli aiemmin mainitsin, että tulossa juhlat niin mulla on laatikossa 300 pinkkiä ilmapalloa juurikin niitä juhlia varten. No kyseessä on mun omat 40v juhlat... hui! Juhlapäivä osuu vappuaattoon niin eikös ilmapalloja pitää olla ja serpentiiniä?
Hyvää ja leppoisaa perjantaita!
Katja
Kontrastia vaaleaan kotiin
Alunperin oli tarkoitus tehdä siitä valkoinen hieman kulunut, mutta olemme tykästyneet sen tummaan sävyyn.
Ruskeat kangas tuolit olisi jo vaihdon tarpeessa ja olenkin haaveillut ostavani rottinkituolit tilalle.
Toteutus hieman ontuu!
Loput kaksi väriä aiheuttaakin sitten haasteita. Kuten jo kerroin aiemmin ei kodissa tai mökillä ole kovinkaan montaa väriä käytetty. Jäädään katsomaan mitä keksin:)
Hopean hohtoa
Tänään haastan mukaan värileikkiin Nooran blogista Noora´s day
Jutellaanpa väreistä
Lauantain aatteita
Voihan pakkasen purema. En oikeasti muistanut miten kylmiä pakkaskelit ovatkaan. Eikä aamusta vielä ollut kuin kuusi astetta pakkasta. Hrrrrr... näillä keleillä voisi vain vetää villarit jalkaan ja käpertyä sohvalle takkatulen ääreen, mutta me suuntasimme alastaron moottoriradalle kisoihin.
Viikonlopun suunnitelmat hieman muuttivat päivän aikana sillä meillä piti olla syksyn viimeinen kisaviikonloppu. No olihan se, mutta vain tänään. Autorikon vuoksi suuntaamme illalla mökille. Sauna lämpiämään ja jotain hyvää iltapalaa. Hyvä näin!
Talveksi on kuulkaas niin paljon suunnitelmia ja suunnitelmien tekemistä että innolla odotan. Ja nyt kun kisakamat pakataan voi se alkaa... mitä se tuo tullessaan raottelen niistä tietoa teille aina välillä, mutta mm. yhdet isot juhlat tulossa, puutarhassa pitäisi tehdä suuria muutoksia ja kotona yläkerran rappu kaipaisi remonttia.
Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!
-Katja
Ruusuaskarteluita
Sytykeruusutehdas on jällen aloittanut toimintansa.
Näin lämmityskauden alkuun huomasin sytykeruusupurkin tyhjentyneen tyystin joten eipä muuta kuin vanhat kynttilänjämät kattilaan sulamaan ja ruusukeita kokoamaan.
Mukavaa tiistaita kaikille!
-Katja
Kuraleikkejä hiekkamontulla
Niille jotka eivät lajista ole kuullutkaan niin lyhykäisyydessä tämä on kilvanajoa suljetulla radalla jossa yhteislähdöissä pudotetaan kanssakilpailijoita ja tavoitteena tietenkin voitto. Kilpailut järjestetään yleensä hiekka- tai asfalttiradalla. Naisilla, joiden luokassa itse ajan on oma sarjansa, miehet ja rohkeimmat naiset voivat taistella yleisessä luokassa ja 15-18 vuotiaille tytöille ja pojille on oma nuorten luokka. Tämä siis todellakin on koko perheen harrastusmahdollisuus.
Hurjaako? No joo, ehkä, mutta turvavarusteet ovat pakollisia ja tietenkin omaa autoa pitää huoltaa niin, että itse kokee sen olevan turvallinen ja ehjä.
Meillä tätä on harrastettu jo liki 15 vuotta ihan koko perheen voimin, lapsistamme Riku on varsinkin innostunut ollut jo teinitä saakka lajista, mutta nyt armeijan vuoksi ollut hieman tauolla. Itse olen vasta kolmisen vuotta aktiivisesti ajanut, ja hupiahan tämä on. Hauskaa ja jotain ihan muuta ajateltavaa koko päivän ajaksi.
Ehkä tätä voisi kutsua myös tietynlaiseksi elämäntavaksikin sillä lopettamaankaan ei kykene... koukuttaako tämä siis? KYLLÄ!
Ihana syksyinen keli kruunasi päivän, itsellä ei tuloksissa kehumista, mutta isäntä sentään toi pokaalin kotiin sijoittuen viidenneksi.
Ihanaa sunnuntai-iltaa teille kaikille!
-katja
Pikkupikkuleipiä
Innostuksen sain näistä ystävän blogista jossa hän esitteli oman leimasimensa. Oli
kyllä niin söpöjä ja nopeita tehdä että oli pakko testata.
Pikkuleivät tein viipalepikkuleipä ohjella jossa ei todellakaan ole voita tai sokeria säästelty. Pipparit ovat niin nopeita tehdä että voisin ajatella jopa tekeväni niitä yllätysvieraiden saapuessa.
Hyviä on, voin kertoa, eikä pikku sokeritankkaus haittaa sillä nyt lähdetään ostamaan salikorttia. On siis aika tehdä elämäntapamuutos kuntoilun saralla.
Ihana ja syksyistä viikonloppua kaikille! Ja täällä on kiva arvonta klik
-Katja
Tyttöjen illan menu
Nyt sitte tietenkin paljastan illan menun. Harmikseni huomasin,
että otin todella vähän kuvia joten näillä mennään nyt sitten.
Alkupaloiksi tein Valkosipulileipää niinkin yksinkertaisesti kuin että ostin ranskanleipää jonka siivutin (ei pohjaan saakka) "haitariksi", väleihin levitin massan jonka tein voista ja tuoreesta valkosipulista. Uunissa noin 10 min 200 asteessa jolla saatiin voi sulamaan ja pinta rapeaksi.... voi sitä tuoksua!!! hmmmmm, vieläkin maistuu kielen päällä.
Pääruoka oli Poronkäristyskeitto!
Perunaa, porkkanaa ja purjoa pieninä paloina. Sekaan ruskistettu ja pienennetty poronkäristys sekä koskenlaskija. Juustoista laitoin puolet kylmäsavuporojuustoa ja puolet sipuli-ruohosipuli juustoa. Tujaus chiliä ja sillä mentiin. Lopuksi vielä mukaan kotijuustoa.
Jälkkäriksi tein Pavlovaa, tietenkin, sehän on herkkua.
Tällä kertaa päälle tuli kerman sekaan valkosuklaa-limerahakaa sekä päälle Passionhedelmää, tuoretta mangoa, kiiwiä ja sitruunan kuorta raastettuna.
Kaikin puolin onnistunut ilta!
Sunnuntaina sitten nopea lenkki koiran kanssa metsään josta saaliiksi ämpärillinen suppiloita. Nyt on pakkasessa talven suppilovahverokeiton aineksia säilötty!
Tyttöjen ilta
Tänään vietetään mökki-iltaa työkavereitten kanssa syöden, saunoen ja ehkä vähän pelaillen takkatulen ääressä. Tiedossa siis tyttöjen saunailta.
Illan menu voidaan julkaista ehkä huomenna ettei se menisi kallisarvoisten vieraideni korviin ennen tarjoilua, mutta jotain hyvää syksyistä on tarjolla.
Ihanaa alkanutta viikonloppua!
-katja
Majakka
Pihaamme koristaa itse tehty majakka.
Majakka on poikani tekemä lopputyö metallipuolen koulutuksessa. Jo opiskeluaikojen alussa tutustumiskäynnillä ihastuin oppilaiden tekemiin majakoihin ja jätin toiveen josko meillekin sellainen saataisiin. Niinhän se sitten viimeisenä vuotena valmistui ja tuotiin kotiin.
Majakan valona toimii aurinkovalokenno, joka antaa mukavan valon pihan pimeyteen.
Projekti jatkuu, tarkoitus olisi saada ensikesänä vielä vesiallas majakan viereen, allas on jo hankittu ja kuoppakin on olemassa (vanhaa ojanpohjaa), mutta kaiken tämän maisemointi vaatii vielä suunnittelua.
Ihanaa loppuviikkoa kaikille!