Musta ulkosauna

Ulkosauna

on saanut uuden värin. 
Ajatuksissa oli jo viime kesänä maalata rakennus mustaksi, mutta jänistin ja vain huoltomaalasin punaisella. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että rakennuksesta tulee musta ja niinpä eräänä sunnuntaina lähdettiin extempore hakemaan Bauhausista mustaa keittomaalia. Nyt olin täysin varma, että se on hyvä ratkaisu.

Musta keittomaali ei peittänyt kerrasta, eikä toisestakaan. Varmasti vielä ensi vuonna saan kerran paikkamaalata sillä jostain aina pilkistää punaista. Lisäksi maali oli todella kankeaa maalattavaa ja sitä  sitä kului kaikkiaan 18 litraa.



Ulkorakennuksen tai oikeaoppisesti kai talousrakennuksen ovet maalattiin tallista löytyneellä ulkomaalilla joka oli väriltään HKL ”Helsingin raitiovaunun harmaa”. 

Remontti ei suinkaan ole tässä vaan jatkuu vielä porealtaan viereen tulevalla rima-aidalla, kunhan ehditään sahalle hakemaan materiaalit. 

Olen myös kuumeisesti koko kesän etsinyt sohvaryhmän päälle aurinkovarjoa joka olisi kooltaan 300x400, suorakaiteen muotoinen ja varustettu riittävän vahvalla sivurungolla, mutta toistaiseksi en ole mieleistä vielä löytänyt.














Melko hikinen urakka oli, mutta kiitos lopussa seisoo. Olen kyllä tyytyväinen, että lähdin tekemään muutosta. Mielestäni ulkorakennus istuu nyt paremmin koko pihapiiriin ja sopii  myös talon kanssa yhteen.

Nyt suuntaan mökille viettämään viikonloppua, uimaan ja saunomaan!

Ihanaa viikonloppua!