1. Adventti


on lähtölaskenta jouluun. Meilläkin on siis sytytetty ensimmäinen adventtikynttilä leppoisan viikonlopun päätteeksi.

Viikonloppua vietettiin pitkästä aikaa mökillä, nautiskeltiin joulun ensimmäiset glögit, syötiin hyvin ja vähän herkuteltiinkin. Tämä aika on varmasti se vuoden lihottavin aika, kun on kaikkia jouluherkkuja ja tekee mieli leipoa kokoajan. Piparitarpeet on hankittuna kaappiin ja tarkoitus olisi ensiviikolla tehdä taikaina. En tiedä miten teillä muilla, mutta meillä tuo piparkakkutaikina tahtoo kadota jo jääkaappivaiheessa, kummallisia taikinahiiriä meillä.... Se on vaan niin hyvää!

Mökillä järven pintaankin oli ilmestynyt jo pienen pieni jääkerros, ehkäpä pian saataisiin luntakin, toivossa on hyvä elää.
Se antaisi kuitenkin sen viimesilauksen joulufiilikselle!

Ihanaa alkavaa joulun alusaikaa!

-Katja





Pakko remontoida

Niinhän siinä aina käy, että kun pitäisi ihan nopeasti jotain muuttaa tai uusia niin "massiiviremonttihan" siitä meillä syntyy.
Kaikki lähti aivan pikkujutusta, päätin uusia pyykinpesukoneen, sillä vanha rupesi äänin ilmoittamaan tiensä tulleen määränpäähänsä. Ei muuta kuin ostoille. Kone löytyi helposti ja juuri meille sopivin ominaisuuksin, jopa ihan kohtuu hintaankin. MUTTA....

Kuva lainattu Gigantin sivuilta
Siitä se sitten lähti! Vanhasta talosta kun on kyse, kone saatiin melko kivutta yläkertaa jossa pesuhuoneemme on ja jonne kone tulisi, vaan kylppärin oviaukko, se oli 2mm liian kapea, voi mennyt kesä, sanon minä! Konetta pyöritettiin ja käännettiiin, purettiin ja kasattiin, mutta ei, se aukko on liian kapea.

Muistin että vanhakin kone meni juuri ja juuri kylppäriin enkä voinut ajatellakaan, että koneet olisi isontuneet, mittasin tietenkin vain sen, että se mahtuu omalle paikalleen leveys ja korkeus suunnassa. Näin juuri! Siihen se mahtuisi, mutta ei oviaukosta sisään....
Nyt on siis purettava, samalla luultavasti vähän sitten väripäivitämme maalipintoja.
Pysykäähän kuulolla niin kerron miten käy.... Remontti sinänsä tulee ihan tarpeeseen, emme vain ollet ajatelleet ajoittaa sitä tähän joulun alle:-)

Muistakaahan mitata koneet ennen ostoa!

-Katja

Tuliaisia Costa Navarinosta

Tänä aamuna on  nautittu työmatkatuliaisista ja tietenkin makusteltu Kreikan herkkuja.


 Oliivi bruschetta on täynnä ihanaa makua. Vihreistä oliiveista, kalamata oliiveista, punaisista paprikoista, porkkanasta, capriksesta ja oliiviöljystä tehty bruschetta maistuu vaalean leivän kanssa aivan mahtavalta.
Nämä pakatut oliivit ovat kasvatettu vuosisatoja vanhoissa puissa, Costa Navarossa. Oliivit poimitaan puista käsin että ne pysyisivät ehjinä. Nämä mustat kokonaiset oliivit ovat 100% luonnollisia eikä niitä ole käsitelty kemmiallisesti tai mekaanisesti, uskon että sen myös huomaa maussa.
Aamiaisen päättää karamellisoidut, seesamin siemenpähkinät... Hyvää sunnuntaita!

ps.Täältä löytyy kivaa arvontaa, käykää osallistumassa *klik*

-Katja

Nautiskellen...

Lauantai-illan huumaa vai miten se nyt meni....
Oikeasti yksin kotona, lapset kavereilla, mies työreissussa Kreikassa, tulee onneksi ensi yönä takasin kotiin. Ostin kukkia, valkoisia papukaijatulpaaneita ja Terassi-lehden joulunumeron, niillä pääsee jo pitkälle. Ulkona leijailee hiljakseen pienen pieniä lumihiutaleita joten lähden koiran kanssa lenkille.

Niinpä toivotankin ihanaa lauantaita! Kiitos kun käytte lukemassa blogiani!



-Katja

Tervehdys joulupuodista!

Se olisi sitten viikonloppu edessä. Työntäyteinen päivä takana, samoin kodin siivous.
Pizzatarpeet pitkin poikin levällään pöydällä, mutta pohjan noustessa on hyvä päivittää blogia.
Lunta täällä odotellaan, sitä kun on luvattu, mutta vielä ei näy...
Joulufiilisten keskellä piipahdin päivällä pikaisesti jälleen Sisustuspuoti Casa Rosalinissa. Siellä oli ihanasti joulu jo esillä, ihania palloja, tonttuja, kynttilöitä. Siellä meinaa seota. Matkaan tarttui kaksisydämminen tuoksukynttilä,  Ginger& Lime. Ulko-oveen puukranssi ja Mrs. Bridgesin tulista tomaattisalsaa, se on hyvää, nam! Tässä vähän fiilistelykuvia puodista, kuvia klikkaamalla näet ne suurempana!

Nauttikaahan viikonlopusta!

-Katja





Postilaatikolla

Nyt se sitten löytyi postilaatikosta ja parin päivän sisällä kauppojen lehtihyllystäkin, uunituore  Meidän Mökki - lehti jossa on muuten juttu meidän joulusta mökillä.
Jossain poustauksessa jo hieman valotinkin, että Ilona ja Hanne kävivät kylässä. No, juttuhan siitä syntyi ja ihanat joulukuvat mökkioloista. Ihana päivä, ihanat muistot. Riisipuuroa ja glögiä. Joulua!

Juttua lukiessa tuli tietenkin ihan joulufiilis. Niinpä kaivoin eilen jouluvalokranssin ja laitoin sen jo keittiönikkunalle valaisemaan, virittelin vähän kynttilöitä ja fiilistelin!

Voisiko ehkä riisipuuroakin jo keitellä? Vaan olettekos laskeneet.... enää 5 viikoa jouluun!!!

Teitä blogin lukijoita alkaa muuten olemaan linjoilla jo kiitettävästi, ihana kun käytte täällä kurkkaamassa kuulumisia, ehkäpä joulun alle kehitetään vielä jotain kivaa arvontaa!

Hyvää alkanutta viikoa!

-Katja


Pikkujouluilua

Mikä ihana tekosyy päästä ulos tuulettumaan, pikkujoulut!  Näitä on odotettu koko pitkä vuosi. Saa pistää parasta päälle, korkkaria koipeen ja ennen kaikkea tavata upeita ihmisiä, ystäviä.
Nämä ovat Superpikkujoulut Rauman kivikyläareenalla. Juha-Tapio, telaketju ja Anna Abreu. Karaokea, hyvää ruokaa ja juhlahumua.

Nämä ovat meillä tänä vuonna ainoat pikkujoulut mihin osallistumme.
Mitenkäs muut pikkujoulua viettävät ja vieläkö niitä on viikonloput piukassa?
Ihanaa pikkujouluaikaa kaikille!
 -katja

Lihapullan uusi versio

Sain vinkin Taco-lihapullista joten suuntasin kauppaan hakemaan aineita, pakkohan näitä on testata.
Jouduin kuitenkin hieman muokkaamaan ohjetta sillä en saanut kaupasta paprikalla maustettua koskenlaskijaa joten  korvasin sen uskaljaasti mozzarella juustoraasteella.




Jauhelihaa
Tacomaustepussi
chiliä ripaus
kermaa
muna
mozzarellajuustoa raasteena

 

Voin kertoa että potkua on...

 Ja koska kortinlukija sanoi sopimuksensa irti ei tänään julkaista kuvaa lihapullista vaan niitä himoitsevasta karvakorvasta!



-Katja

Ihanaa Isäinpäivää

Ihanaa Isäinpäivää kaikille isille!

Päivä on vietetty mukavasti lähinnä ruoan teon merkeissä, mutta sehän sopii minulle. Nautin suunnattomasti, kun saa kutsua vieraita, suunnitella tarjottavia, kattausta ja toteutta ne.

Tässä muutama highlight meidän isäinpäivältä!


 Suklaakakku, joka oli todellakin nimensä veroinen.


 Juhlapäivien kattauksessa suosimme Teemaa joka on vielä sitä vanhempaa harmaata, 
meidän häälahja-astiasto.

Päivän menu:
Jääpaisti
Cantaloupe salaatti
Uuniperunat 
Uunikasviksia ja ruusukaalia
Kanttarellikastike

Jälkkärinä:

Kahvi 
Suklaamoussekakku
Omenakanelitähdet vaniljakastikkeella
Unelmatorttu


Ihana tapa päättää viikko ja aloittaa huomenna uusi.

Nyt on masut täynnä ja voinemme siirtyä sohvalle!

-Katja



Valmistautuminen isäinpäivään

Vihdoinkin lunta. Marraskuu jo pitkällä ja tätä valkeutta on kaivattu. Nyt herää joulufiilis, vaikka kyllähän niitä juttuja on pyöritelty mielessä jo tovi.

Mutta ensin isäinpäivä. Tänä isäinpäivänä olemme kutsuneet isät meille. Menua on pyöritelty ja se rupeaa nyt olemaan valmiina. Mutta se kakku!!!! Olettekos katsoneet viimeisintä ruokapirkka-lehtä? Siinä näyttäisi olevan melko herkullinen suklaakakku. Luulenpa, että meillä testataan juurikin sitä tänä vuonna.

Isänpäivälahjatkin on nyt hankittu, mutta tietenkään en vielä voi paljastaa mitä, sillä isätkin saattavat lukea blogia. Jotain käytännöllistä, kuten tapana on ollut.


-katja

Viktorian kausi on alkanut

Meidän uudet teekupit. 

Nyt teekuppi on niin iso, että siitä riittää teetä siemailtavaksi hieman pidemmäksikin aikaa.
Tämän astiaston myötä siirtyy osa astioistamme maalaisromattisempaan suuntaan, mutta vain osa. Teema ja muumimukit olkoon meillä niin kauan kuin ehjänä pysyvät. 


-Katja



Hei, meillä tuoksutellaan värikkäästi

Syksyn pimeisiin iltoihin sopii mitä parhaiten väriä vaihtavat tuosukynttilät.

Oletteko huomanneet, että tullessanne jonkun kotiin yksi ensimmäisistä aistihavainnoista on mikä siellä tuoksuu. Tuoksuuko puhdas pyykki, vastapaisetttu pulla vai viemättä jäänyt roskis...
Itse ainakin tuoksufriikkinä tunnusta tämän, että nenä on tarkka mittari myös omaan kotiin tullessa.

Olen siis Buzzador *klik* jonka kautta pääsiin testaamaan ja buzzaamaan uusia Air Wickin väriä vaihtavia tuoksukynttilöitä.


Buzzauspaketista löytyi ihanat Apple & Cinnamon ja Golden Winter Wood- tuoksukynttilät, jotka ovat kauniisti kuvioiduisa lasilyhdyissä.

Eteeristä öljyä sisätävät vahakynttilät luovat tilaan ihanan sateenkaari effektin joka palaessaan tuoksuu ihanasti, mutta ei kuitenkaan ole liian voimakas. Allergisille tai tuoksuherkille en kuitenkaan lähtisi suosittelemaan tuotetta.
Tuote sisältää lasia ja pariston joten käytön jälkeen ne on lajiteltava, paloaika on kuitenkin ruhtinaaliset 30h.
Nyt kaikki kipinkapin testaamaan tuotetta, kynttilöitä löydät useimmista päivittäistavarakaupoista hintaan 6,90€ (ohjehinta)




Värikkäin terveisin Katja

Pyhäinpäivän viettoa


Lokakuu on vaihtunut marraskuuhun melko aurinkoisin mutta kylmin tunnelmin. On muuten 7,5 viikkoa aikaa jouluun.

Pyhäinpäivänä suuntasimme Vaihmalan Kartanon putiikkiin jossa oli poistomyyntipäivät. Voinette arvata, että sieltä tarttui kaikkea kivaa mukaan. Voi niitä kaikkia ihania joulukoristeita mitä sinne oli jo tullut. Löysin puodista ihanan rottinkisen leipälaatikon. Heräteostona matkaan lähti myös sokerikko ja kermakko jotka viehättivät maitopurkkimaisella muodollaan. Kynttilälyhdyt ovat myös Riviera Maisonin tuotteita.


Poistopisteeltä löytyi myös pitkään etsinnässä olleet coctail lasit, tosin vain 4 kpl, mutta niillä pääsee hyvin alkuun. Kyllä näihin kelpaa nyt tehdä mansikkamargaritoja kesällä.


Alla muutama fiilistelykuva Vaihmalan putiikista. Ihanan näköistä joulutavaraa, eikö?


Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

-Katja



Omaa aikaa, yhdessä!

Viikonloppu aloitettiin eilen jo vapaa päivällä. Piipahdimme vähän vaateostoilla tampereella ja ideaparkissa. Meillä kun oli vielä jouluna saatu lahjakortti  kalahoitoon käyttämättä päätimme hemmotella hieman itseämme.

Niinpä suuntasimme Ideaparkin fish foot spa Lagooniin.

Jalat pestiin hyvin alkuunsa josta suuntasimme tohtorikala-altaiden luokse. Herkkäjalkaisena hieman arvelutti laittaa jalat altaaseen, mutta ei voi mitään.... sinne vaan!

Kalat kävivät heti jalkojen kimppuun, voi kutitus! 

Tiedustelin samalla henkilökunnalta hieman tietoa kaloista ja hoidosta. Tohtorikalat eli garea rufa kalat jotka ovat kotoisin lähi-idän lämpimistä ja makeista vesistä, näykkivät ihoa, eivät siis syö kuollutta ihosolukkoa vaan vain irroittavat sen. 

Kaloja on käytetty satoja vuosia ihonhoidossa mm. Psoriakseen, ihottumiin tai muihin ihosairauksiin.

Jalat olivat hoidon jälkeen pehmeät ja pintaverenkierto todella vilkastunut!

Suosittelen testaamaan!