Kevät tulee ja täällä ei tapahdu yhtään mitään...

Kuten olet varmaan huomannut on blogin päivittely ollut surkean hidasta. Juttuja olisi odottamassa, mutta nyt on intressit ollut aivan jossain muualla. 

Suurin ongelma ajanpuutteeseen on juuri varsinainen leipätyöni. Ja hyvähän se, että töitä on ollut varsinkin näin pandemian aikaan. Ei ole ihan itsestään selvyys, että meillä kauneudenhoitoalalla töitä olisi sillä moni kolleega on joutunut lopettamaan tai etsimään muuta työtä rinnalle. Lisäksi koska myös työllistän muitakin on tärkeää, että teen kaikkeni turvatakseni myös heidän työpaikkansa. Siksi nyt painetaan duunia kun sitä on. 


Löysin viimein olkkariin uuden valaisimen sohvan nurkkaan. Olen pikkuhiljaa riisunut valkoisia asioita pois kodista ja tilalle on tullut mustaa. Mustassa ei sinänsä minulle mitään uutta, mutta sen kylkiäisenä on tullut tuo kulta mitä lampun kuvun sisältäkin nyt löytyy. 

Jos saisin valita nyt, kotini olisi hyvin pelkistetty, mustavalkopuu-sävytteinen, moderni kivitalo jossa olisi paljon lasipintaa, mutta koska en voi niin näillä mennään. 

Olen kuitenkin kuuluisa lukuisista hyvistä ideoistani joita mies joutui välillä torppaamaan hyvinkin radikaalisti. Toisinaan ehkä ihan hyvä, muuten rakenteilla saattaisi olla jo unelmien talo. 



Viime päivinä olen myös puhdistanut kotia ylimääräisistä tavaroista. Uff:lle on viety muutamia säkkejä vaatteita ja paikalliselle kirpparille olen lahjoittanut tavaroita myytäväksi, sillä itse en jaksa kirpparimeininkiä yhtään. Miten ihana ja vapauttava tunne on kun taas on tilaa...



Ihana kun on viimein plussakelit ja lumet sulaa sillä täällä sormet syhyää jo puutarhaan. Terassiprojekti pitää viedä loppuun ja kasvihuoneellekin pääsee pian puuhailemaan. 

Mutta ennen sitä vietän kaikessa rauhassa mökkiviikonlopun. Nautin auringosta ja siitä että en tee yhtään mitään!

Pus ja ihanaa viikonloppua teille kaikille❤️