Elokuun menee niin hurjaa vauhtia etten edes mukana pysy, täällä on siis painettu töitä oikein urakalla ja sen kyllä huomaa sillä yö ei meinaa riittää palautumiseen. Huomenna vielä täysi päivä töitä ja sitten suuntaamme volkarin nokan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Koittaa siis kesäloman osa kaksi, viikko aurinkoa Kreetan rannoilla. Arvatkaas onko tätä odotettu?!
Arkistojen kätköihin oli muuten näköjään jäänyt meidän illallinen taivasalla - postaus. Julkaistakoon siis nyt.
Muutama viikko sitten saatiin mökille vieraaksi ystäviä joita ei oltu nähty aikoihin. Jostain syystä tapaaminen oli pitkään jo jäänyt ajatuksen asteelle, mutta viimein saatiin aikataulut sopimaan. Meillä oli superhieno sää varattuna viikonloppuun, eikä sieltä sitten muuta tullutkaan kuin täyttä auringon paistetta. Herkuttelimme ihan perinteisellä grilliruoalla, pihvejä, ribsejä, salaatteja... Jälkkäriksi olin leiponut vaniljarahkakääretortun tuoreilla marjoilla. Kiva kiiretön ilta, kuulumisten vaihtoa, ruokaa ja saunomista.
Kohta onkin Venetsialaisten aika. Tänä vuonna meillä jääkin omat venetsialaiset loman vuoksi väliin, mutta ensi vuonna sitten uudella yrityksellä.
Mitäs teidän elokuuhun kuuluu?