Varoitus niille jotka ovat jo kyllästyneet grilliruokaan tai niiden hehkuttamiseen, nyt viimeistään kannattaa siirtyä edelliseen postaukseen mikäli ei halua nähdä herkkukuvia!
Viikonloppuna grilliin laitettiin jälleen uutta, helppoa, mutta niin nopeaa ruokaa. Koska remontti vei suurimman osan viikonlopusta ei kokkailuille jäänyt kovinkaan paljon aikaa.
Pidän kuitenkin tärkeänä kiireenkin keskellä pysähtyä yhdessä syömään ja tykkään myös silloinkin kattaa pöydän. Kattaushan on puoli ruokaa!
Päätin
testata paistettua kaalia grillissä, sillä olin jossain päin blogimaailmaa törmännyt pasitettuun kaaliin. Leikkasin palat kesä uutta
kaalia ja laitoin suoraan grilliin ilman mitään mausteita.
Yleensä teen lisukkeina valmiita kasvissekoituksia grillissä, mutta nyt lohkoin sipulia, edellisen päivän keitetyjä uusia perunoita, paprikaa ja kesäkurpitsaa.
Leivän korvasi perunarieskarullat joiden sisään sipaisin (laitoin luvattoman paljon siis) koskenlaskijaa, juustoraastetta ja kesäkurpitsan siivuja. Grillitikulla käärö kiinni ja grilliin. Rieskarullista tulikin ihan superhyviä ja varmasti pääsevät meidän suosikkilistalle.
Muistatteko vielä hankkimani pizzakiven?
*KLIK*
Teimme vielä samaan soittoon sunnuntain kisaeväät valmiiksi eli grillipizzaa. Nyt pizza onnnistui aivan täydellisesti, sillä laskimme hieman lämpöä ja pidensimme kypsennysaikaa.
Täytteenä pizzassa oli ilmakuivattua kinkkua, tomaattia ja erilaisia juustoja. Nam!
|
Perunasalaatti on ehkä parasta salaattia grilliruoan kanssa.
|
Loma-aika on todella "vaarallista" sillä kerrankin on nyt aikaa miettiä mitä tänään syötäisiin ja tulee hieman herkuteltuakin.
Monta päivää olen jo haaveillut kesäkakun teosta, se on vielä suunnittelun asteella, mutta ehkä ensiviikolla, kun meille tulee uusi vieras ja yksi jo ihan tuttu.
Hmmm.... kivaa!!!
Siihenhän voisikin kehittää jotain tosi herkkua!