Vessaremppa - Jokikivien saumaus

Vessan remontti etenee mukavasti vaikkakin pikkuhiljaa. Mies on saumaillut laattoja ja sähkärikin on käynyt tekemässä alustavat sähkötyöt. Katon teon jälkeen saadaan spotit kattoon ja pistokkeet paikoilleen niin homma alkaa olla valmiina ja pääsette katsomaan miltä valmis vessa näyttää.

Jokikivien saumaus hieman askarrutti, sillä lähtökohta oli se, että seinä oli todella epätasainen ja vino ihan joka suuntaan, eikä meistä kukaan ollut koskaan saumannut kiviä. Vaikka seinää tasoitettiin alle betonitasoitteella, kivillä ja sauma-aineella oli tarkoitus viedä homma maaliin. Onnistuimme kyllä siinä hyvin. Koska kivet ovat erikokoisia ja eri korkuisia ei seinän heittelykään näy.

Kivien saumaus oli yllättävän helppoa, peseminen todella sotkuista, mutta lopputulokseen olemme hyvinkin tyytyväisiä. Pesu kannattaa tehdä todellakin huolella ja vielä saumalaastin kuivuttua kiviä kannattaa pestä monta kertaa sillä kiven pinnassa on paljon pölyä. Jokikivi vain kaunistui jokaisen pesun jälkeen joten uskokaa, että sitä seinää on todella pesty.

Saumaukseen valittiin Ceresit elastinen ja vesitiivis saumauslaasti. Väriksi valittiin 03 Carrara. Laastia kului 3,3 neliön kokoiseen seinään yhteensä 10 kiloa.

Täältä pääset kurkistamaan edellisen tilanteen vessasta sekä lähkohdan KLIK*


vessan remontointi

ceresit saumalaasti


tee itse remontti vessaan






Sportan kello


Haluan esitellä teille uuden yhteistyökumppanini, ihastukseni, tsempparini: 
Suunto Spartan wrist treenikellon.

Osa teistä ehkä muistaa, että aloittelin keväällä juoksuharrastuksen jonka apuna olen käyttänyt pelkkää puhelinappia. Se ei kuitenkaan täysin ole riittänyt tiedon saantiin treenistä joten aloin etsimään kelloa mikä olisi arjessa, urheilussa sekä nukkuessa mukana ja mikä olisi helppo synkronoida puhelimen kanssa tiedon saantia silmällä pitäen.
Ensin ihastuin Spartan wrist kellon ulkonäköön, se oli kaunis, valkoinen ranneke kultaisella kellotaulukehyksellä. Vaikka olen hopean ja valkokullan ystävä en voinyt vastustaa tätä  ihanuutta.

Mitä se sitten mittaa?
Kello on kompakti multisport GPS kello. Kello mittaa ranteesta sykkeen ja seuraa kalorikulutustani sekä päivän askelmäärää. GPS seuraa nopeutta ja matkaa sekä voin suunnitella kellon avulla esim maastolenkin eksymättä. Kellosta seuraan myös unen määrää.

Puhelimeen saatavan movescount - appin kautta kelloon siirtyy puhelut, viestit, Facebook ja Instagram ilmoitukset sekä esim. aamulehden päivitykset valintani mukaan ja ohjelmasta voin  seurata aktiivisuuttani, pitää kirjaa ja räätälöidä treenejä ja tarkkailla kuljettua reittiä.

Juoksuharrastus  jää nyt pienelle tauolle sillä perjantaina olin pienessä leikkauksessa. Sen myötä sain kuukauden juoksu- ja salikiellon, mutta sitten alkaa armoton  rantakuntoon 2018 operaatio. Nyt kuitenkin lähdetään alusta hakemaan kuntoa uudelleen ja sehän näkyy myös askelmäärässä. Spartan kello tulee siis olemaan jatkossa tärkein tsempparini ja yhteistyökumppani etsiessä kuntoa uudelleen!
Perjantain askelmäärän ollessa alle 500 niin tänään Spartan näyttää tänään jo 1720 askelta joten suunta on oikea.

Täältä pääset tutustumaan kaikkiin Suunnon malliston kelloihin KLIK 
  
Onko muuten kokemuksia kellosta? 
Itse tykkään tästä ihan hurjasti jo näin lyhyen kokemuksen perusteella. Lisäksi jos haluaa olla "turhanpäiväinen hifistelijä" kuten minä niin kelloon saa hankittua erivärisiä osia jolloin voit tuunata kelloa vaikka mielialan mukaan.

Ja ps. tässä olisi aivan mahtava isänpäivälahjaidea aktiivisille isille!












Omar pulla


Työpaikalla vihjaistiin pullasta mikä oli sisältänyt Omar karkkeja ja kinuskikastiketta. Tästä innostuneena tämä jauhopeukalo päätti tietenkin heti testata Omar pullan tekoa. 

Leivoin normaalin kanelikierrepullataikinan jonka sisään lisäsin valmista kinuskikastiketta sekä pienittyjä Omar paloja. Muutama Omar palanen vielä päälle jotka saisivat sulaa pullan päälle ja uuniin.  Juuri ennen tarjoilua lisäsin vielä kinuskia pullan päälle.

Jos rakastaa makeaa ja tykkää pullasta on tämä muuten kokeilemisen arvoinen. 

Mukavaa ja herkullista lauantaita!

pullataikina


pullan leivonta

omarkinuskipulla

kinuskipulla


Aterinlaatikot

Mökin stailauksen myötä meillä lähti aterinlaatikot ja jotain piti keksiä missä aterimia jatkossa pidettäisiin. Ensimmäinen ajatus oli löytää vitriiniin kivat rasiat mihin ne laitettaisiin, mutta se osoittautuikin hankalaksi niin käytön kuin löytämisenkin kannalta.
Niinpä turvaudumme jälleen Ikean keittiökalusteiden tarjontaan. Kotona jo käytössä olevat piilolaatikot ovat olleet näppäriä joten mittailemaan mahtuuko sellaiset jo olevaan kaappiin. 

Kaappiin mahtui hyvin 400 syvä runko ja piilolaatikot. Runko lyhennettiin sopivaksi ja kiinnitettiin kaapin yläosaan. Nyt on veitset ja haarukat jälleen järjestyksessä!

Mukavaa sateista lauantaita!

Yrttiteline

Ikea keittiö






Mökin sisustaminen

Huomenna on kuulkaas jo perjantai, muutama tunti töitä ja nokka kohti mökkiä. Siellä odottaa varmasti ihana määrä lehtiä ja muut syystyöt, mutta ennen kaikkea ihana muutoksen kokenut mökki. Neljä vuotta on uutta sohvaa hankittu ja viimein, vihdosta viimein se on siellä ❤️.
Samaan syssyyn meni myös ruokailutilakin uusiksi. Ihan kuin neliöitä olisi jopa tullut lisää, niin paljon tila rauhoittui. 

Vanhat hiirensyömät kaapit saivat siirtyä varastoon ja ikean Billy-vitriinit olivat juuri passelin syvyiset keittiön seinälle. 

Täältä pääset kurkistamaan lähtötilanteen KLIK*
Ja KLIK*

Innolla odotan mökille pääsyä sillä tänä viikonloppuna lähtökuopissa on makkarin kalusteet sillä uudet odottelevat pakettiauton perässä jo sekä kuulette miten tuunataan vanhaan keittiökaappiin toimivat aterinlaatikot Ikea tyyliin.

Mukavaa viikonloppua ❤️