18.9
3 vuotta sitten astuimme ensimmäisen kerran oman mökin pihaan. Siitä lähti ajatus, että kaikki mitä mökillä tehdään, juhlitaan, remontoidaan, ihan mitä vaan, tulisi laittaa mökkikirjaan ylös, ei tullut mökkikirjaa vaan blogi, blogi Willa Lemmelle. Eipä tämä oikein jäänyt mökkielämäksikään tämä blogi vaan tästä tuli meidän perheen tarina.
Tänään blogissa siis juhlitaa 3- vuotis synttäreitä.
Ilman teitä lukijoita blogi ei olisi mitään, vain hupsua tekstiä bittiviidakossa. Siksi kiitän ja kumarran, halaan ja rutistan teitä jokaista lukiaa etänä. Blogia ei lähdetty kirjoittamaan tavoitteena saada mahdollisimman paljon lukijoita, mutta niin teitä ihania lukijoita vain on tänne tullut joka viikko enemmän ja enemmän. Blogimaailmaan syventyneenä löydän jatkuvasti uusia ihmisiä ympäriltäni, uusia ystäviä, uusia elämyksiä.
Olen päässyt osallistumaan kirjan tekoon, mukaan ammattilaisten tekemiin lehtijuttuihin, syventänyt valokuvausharrastustani ja toivottavasti myös hieman kehittynyt siinä. Ennen kaikkea, kirjoittaminen saa pohtimaan kaikenlaisia elämään liittyviä asioita, hyvä niin! Oikein terapeuttista!
Synttäreitten kunniaksi kotona leipastiin eilen mokkapaloja, ja hyviä tulikin, tyttären saamalla reseptillä ja hän siinä kaulinta heiluttikin, minä juoksin naapureita myöden etsimässä leivinjauhetta joka pääsi loppumaan.
Synttäreitten kunniaksi kotona leipastiin eilen mokkapaloja, ja hyviä tulikin, tyttären saamalla reseptillä ja hän siinä kaulinta heiluttikin, minä juoksin naapureita myöden etsimässä leivinjauhetta joka pääsi loppumaan.
Niinpä tässä siis ollaan ja avataan uusi sivu vuosikirjassa (blogissa) ja tiedättekö että nyt olisi varmasti synttäreitten kunniaksi arvonnan paikka, mitäs siihen sanotte, pyöräytetäänkö käyntiin?
Hyvää alkavaa viikonloppua!
Katja
Hyvää alkavaa viikonloppua!
Katja
19 kommenttia
Onnittelut! Nyt tekee mieli mokkapaloja ja arvonnat on aina kivoja :)
Nämä onnistui aivan täydellisesti ja todella hyvää, nam!Kaikki missä on paljon sokeria, voita ja suklaata on hyvää!
Kiitos onnitteluista <3
Onnea kolmivuotiaalle! :) Onpas herkullisen ja mehevän näköisiä mokkapaloja!!
Kiitos kiitos!
Tosi isot onnittelut vuosista. Elämässä pitää olla jännitystä siis arvonta on jees!
Kiitos, niin pitää olla ja eiköhän me jotain arvontaa aikaiseksi saadakin!
Lämpimät onnittelut 3-vuotiaalle taaperolle :-)Ihania juttuja tämä sun blogisi täynnä.
Mums mitä mokkapaloja, on teillä taitava leipuri <3
Auringonsäteitä viikonloppuusi!
kiitos, onnea on kyllä tuo nuori neito joka myös tykkää aina leipoa ja kokeilla uusia juttuja!
Onnea hurjasti! Ja hei, nyt mun on pakko tehdä mokkapaloja, kun näin herkullisia kuvia laittelet. Arvontaa odotellessa :)
Kiitos Jani, ihanaa miten tuo herkkubuumi tarttuu, hih!!!
Onnea blogille! Mokkapalat aivan liian herkullisia. :)
Paljon onnea ihanalle blogillesi <3 Ilo on ollut löytää blogiisi ja jäädä seurailemaan elämäänne <3 Nuo mokkapalat on niin herkullisen näköisiä että eipä enää tuo aamupuuro tunnu menevänkään alas ja taidan minäkin sortua suklaan syöntiin heti aamusta :) Mukavaa viikonloppua <3
Kiitos teille ihanat! Suklaalla olisikin mukava aloittaa päivä!
Onnittelut blogillesi! Mukavaa viikonloppua!
Kiitos ja samoin myös teille!
Paljon onnea Katja ja Willa Lemmelle!<3 Mullakin on kolmas vuosi blogia käynnissä, aika on mennyt ihan kauhean nopeasti! Ihan liian herkullisennäköisiä mokkapaloja.;D
Kiitos Taina, aika kuluu tosiaan kovin nopsaan!
Onnea oikein paljon kolme-vuotiaalle!
Paljon kukkia, ja paljon kaikkea hyvää sinne teille!
Kiitos ja samoin myös teille❤️
Lähetä kommentti