Suljetussa tilassa

Terveiset Escape Roomista, huoneesta josta pääsee pois ratkaisemalla kiperiä tehtäviä, joista saat koodeja lukkoihin, joiden takana on uusia vihjeitä.
Huoneessa alkaa taistelu aikaa vastaan, aikaa ulospääsyn ratkaisuun 60 minuuttia, pulmia toistensa jälkeen, erilaisia lukkoja joiden koodit jälleen hukassa. Yhteistyöllä, päättelemällä, kokeilemalla ehkä hieman tuurillakin voit selvityä ulos  annetussa ajassa.

Sain lahjakortin Room Escapeen  pojaltani neljäkymppislahjaksi ja niinpä meidän perhe suuntasi eilen huoneeseen ratkomaan tehtäviä, yrittämään ulospääsyä. Meillä selviytyminen meni aivan viimemetreille, mutta pääsimme kuin pääsimmekin ulospäässeiden listalle.

Paikka oli siis simppeli huone, meidän tehtävähuone oli Office eli toimistohuone. Kaikella mitä huoneessa oli, saattoi olla jokin merkitys ja johdattaa seuraavaan vihjeeseen. Mielenkiintoinen ja samalla hieman jännittäväkin. Suosittelen porukalla kokeilemaan, yhteistyöllä voittoon!

Samaisella reissulla piipahdettiin tietenkin Pyynikin näkötornissa munkkikahvilla sillä Uittotunnelin kahvila mihin ensin yritimme mennä olikin jo jäänyt talvilomalle. Ihania tuoreita munkkeja ja matkalla saatiin ihailla ihania pyynikin pieniä katuja, vanhoja taloja. Noilla hoodeilla voisin mielelläni asua.

Katja




tampere




Ei kommentteja