Lomalla ei ole ehditty laiskotella sillä kasvihuoneen runko nousee sitä vauhtia että minulle tulee vielä kiire ikkunapokien maalausten kanssa. Osa on siis vielä skrapaamatta ja maalaamattakin mutta eiköhän se tästä. Nyt on kuitenkin runkopuut saatu pohjamaaliin ja toinen kerta maalataan sitten paikallaan.
Harkkojen ja rungon väliin asennettiin sokkelikaista eli bitumieriste estämään kivijalasta siirtyvää kosteutta puurunkoon. Toiveena kun on että kasvihuone tai ehkäpä jopa viherhuone olisi mahdollisimman pitkäikäinen. Runkopuut sahattiin oikeisiin mittoihin, maalattiin ja kulmavahvikkeilla haettiin vielä hieman tukevuutta ettei runko alkaisi kääntyilemään sillä paikka jossa kasvihuone sijaitsee on keväällä hyvin routiva paikka.
Vähän mallailtiin ovikarmejakin jo paikoilleen. Haaveissa oli, että olisin löytänyt pariovet, mutta en etsinnöistä huolimatta niitä löytänyt joten täytyy tyytyä mökkimme vanhaan saunan oveen jonka iloksemme löysimme mökin varastosta. Onneksi edelliset asukkaat olivat sen sinne jemmanneet.
Olen jo nyt niin rakastunut tulevaan kasvihuoneeseeni etten malta odottaa sen valmistumista!
Mitäs tykkäätte aihiosta?
Mitäs tykkäätte aihiosta?
Huomenna jatkuu kaupunkiasunnossa kaksion päivitysprojekti. Pientä pintaremonttia seinille ja keittiökaapinovet vaihtoon, testaan myös parkettilattian paikkausta joten jännitystä piisaa ja ehkä lähipäivin pääsette kurkkaamaan mitä sinne kuuluu...
Sade ropisee nyt niin kovasti ikkunoihin, että taidan siirtää koiran iltalenkkiä tuonnemmaksi ja katsastan illan leffatilanteen.
3 kommenttia
Hieno kasvihuone tulossa :) Ja vitsi miten kivalle paikalle :) Mukavaa viikonloppua <3
Kiitos. Ensikesänä onkin sitten jo täydessä käytössä! Mukavaa viikonloppua myös teille Elina.
Hei! Löuäysin blogisi kun etsin ohjeita kasvihuoneeseen. Upea kasvihuone. 😍 Millä olette kiinnittäneet rungon sokkeliin? 😊
Lähetä kommentti