Mökkikauden päätös, Venetsialaiset


...on juhlittu, vaikka meidän mökkeily ei tähän pääty vaan jatkuu läpi talven. Oli kuitenkin ihana kokoontua ystävien kesken viettämään kiireetöntä iltaa, ruokailla pidemmän kaavan mukaan, saunoa ja turista. Keli suosi, vältyimme sateilta, lämpöä vielä illalla 17 astetta ja tuulikin tyyntyi illan edetessä.

Ruokaa ja kattauksia valmistellessa muistin vielä kuvailla, mutta illan edetessä kamera käyttö sitten unohtui, mikä näkyy kuvien vähyytenä.







 Alkumaljojen kanssa napsittiin hiukopalaa, saaristolaisleipiä savulohitäytteellä. Tällä kertaa hieman oikaisin sillä ostin leivän valmiina. Mikä oisikaan parempaa kuin uunituore saaristolaisleipä?




 Jälkkärinä toimi marjatrifle. Triflen väliin tein puolikkaan kääretorttupohjan joka erotti mascarponevaahdon ja rahkavaahdon. Päälle tietenkin tuoreita pensasmustikoita, mansikoita ja karhuvadelmia. Kuvasta poiketen tuuppasin päälle vielä rapeita kaurakeksejä. Pohjalle laitoin pakastemansikat jäisenä joka piti jälkkärin kylmänä tarjoilun ajan.

jälkiruoka





Boolia valmistettiin viimekesän viron heräteostoista, Lime vanhatallinnaa, spriteä ja tonic wateria höystettynä tuoreilla mintun oksilla. Booli muistutti maualtaan enemmänkin mojitoa kuin  vanhaa tallinaa.

Venetsialaisten ilotulituksen hoiti tänä vuonna Cheek, sillä seurasimme ohessa livekeikkaa Lahden mäkimontusta. Kiitos vielä kaikille mukana olleille ja Cheekille ilotulituksesta!





 

 Aamuyön koittessa, pöydät oli tyhjätty, vieraat saateltu yöpuulle ja jäin vielä ihastelemaan kynttilöiden ja valojen valaisemaa terassia.
Niin ja ulkoaitan metsäpolkua muuten vahtii jatkossa meidän uusi vartija. Ihana tervattu karhu jonka saimme lahjaksi. Taitolaji joka tuon on veistellyt, ei onnistuisi meikäläiseltä.

6 kommenttia

Jaana M / My life kirjoitti...

Oi miten ihania kuvia! Kyllä silmä lepää niissä!

Annukka kirjoitti...

Ai että miten ihana mökki ja maisemat. En malttais varmaan ikinä lähteä tuolta pois. Ja tarjoilutkin oli niin herkulliset, että en varmaan poistuis pöydästäkään :D

Kaisa kirjoitti...

Ihanan tunnelmalliset venetsialaiset teillä ollut. Ja, ihanat tarjoilut. Meillä oli viikonloppuna pihajuhlat ja vaikka kuinka olin suunnitellut että sitten kuvaan tarjoilut jne. Mutta, kamera oli lähes koko illan pöydällä, eikä yhtään kuvaa tullut otettua. Tarkoitan, että muistin kameran kun tarjoilupöytä oli jo puoliksi tyhjä. Ei siis kuvia tänne blogin puolella taida yhtään löytyä. Kyllä harmittaa! Juhlat oli muuten hyvät ja muistot lämpimät, vaikka kuvia ei juurikaan tullut otettua! :)

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Juhlat ovat kyllä ihania, mutta kun emännöi ei aina muista kuvailla. Jälkeen harmittaa kun ei ole niitä tilannekuvia. Muistot ne tärkeimmät ja ystävät❤️

Kristiina - Arjen Helmiä kirjoitti...

Oi, miten ihana tunnelma teillä on siellä ollut ♥ Olisi ihanaa kyllä viettää tuollaisia venetsialaisia hyvä ruoan ja seuran kanssa. Mä niin tykkään syksyn pimeistä illoista ♥

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Oli kiva ja tunnelmallinen ilta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun meillä vietettiin venetsialaisia muttei viimeinen:)