Mökin uusi terassi on valmis!

Terassi on viimein valmis. Tai onhan se jo hetken ehtinyt olla valmis, blogin päivittäminen on vain jäänyt erinäisten tilanteiden ja työkiireiden jalkoihin. Ensi kesälle jää sitten öljyäminen joten vuosi aikaa miettiä mikä lopullinen väri on.  Olen niin ihastunut tuohon istutusaltaaseen keskellä terassia. Se oli hyvä idea lennosta kopattuna vaikka ”sotkikin” alkuperäiset suunnitelmat. Pihan kivikasatkin on saatu hävitettyä kuten kuvista näkyy.




Grillikatos ideasta luovuttiin lopulta täysin sillä mieleistä valmista katosta ei löytynyt  ja niin grillille päätettiin tehdä rimanurkkaus. Pöytä on vielä vanha sillä sekin on ollut jotenkin hankala löydettävä, vai johtuuko kaikki hankaluudet vain siitä, että tietää liian tarkkaan mitä haluaa eikä juuri sellaista ole valmiina tarjolla. Se, että kalusteita rakentaisi itse on hätäiselle luonteelleni liian hidasta.

grilli nurkka

terassi mökille



Niinhän siinä käy aina, että viereinen paikka näyttää hirveältä kun toisen remontoi. Laituriremppa oli ajateltu tehtävän ensi kesänä, mutta mutta... kuinkas kävikään. Nyt sitä on jo purettu ja tutkittu miten vanha laituri on paikoilleen rakennettu. Mietitty miten se paalutetaan sillä pohja on kovin kivinen ja syvä. Viikonloppuna varmaan päästään sitten jo rakentamaan uutta.

terassi

istutusallas

tee itse terassi






Uusi terassi on korkattu nyt jo muutamaankin kertaan, mutta tässä ensimmäiset terassilla tehdyt hampparit. Sen verran on tullut tehtyä hommia ettei ole ollut tarvetta laskea kaloreita, enemmänkin koitettu tankata hiilaria reippaasti. Itse tehdyt burgerit nyt vaan on parhaita grilliherkkuja!

Nautinnollista viikonloppuan kaikille, nyt istahdan terassille ihailemaan ukonilmaa ja sadetta!


4 kommenttia

Kristiina K kirjoitti...

Kyllä tuli hieno! Ja noista valaisimista tykkään erityisesti. Meillä ei mökillä ole ollenkaan pihavaloja ja ne antaisivat niin kivan tunnelman pimeneviin iltoihin.

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiitos. Meillä on vanhatkin valot mutta nyt tuli nuo kaksi lisää. Talvella mukavat kun näkee pihassa kulkea mutta erityisesti syksyn pimeneviin iltoihin on ihana saada vähän lisää valoa!

Anonyymi kirjoitti...

Mitkä nuo valaisimet ovat? Ovat tosi kauniit. Mekin etsimme juuri mökille sopivia valaisimia.

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

anteeksi, en ollut huomannut kommenttia ollenkaan. Valaisimet ovat ihan bauhausista haettu, merkkiä en muista mutta oli tosi edulliset valaisimet.