Kivipolkua pitkin


Kesäloman viimeinen viikko on pyörähtänyt käyntiin ja lomasta on oikeasti nautittu vaikka täällä on painettu duunia aamusta iltaan.

Mökillä odotti kuorma liuskekiveä, 10 tonnia seulanpääkiveä sekä viiden tonnin kuorma kivituhkaa. Mitä niistä sitten saatiin aikaan alkaa tästä. 

Liuskekivistä tehtiin mökille sisääntulon polku. Vanhat betonilaatat olivat jo osin hajonneet joten ne olisi pitänyt uusia joka tapauksessa.



Siinä kun pihassa mallailtiin kiviä, tuntui operaatio täysin mahdottomalta. Mikään ei tuntunut sopivan mihinkään. Aikamme siinä pyöriteltiin kiviä niin ne alkoivat löytää paikkansa ja polku alkoi muodostua melkein itsestään. 












Seulanpääkivistä tehtiin kivetys sisääntuloon. Paikassa kun ei nurmikko tahdo kasvaa kuorittiin loputkin pois. Kivien alle laitettiin suodatinkangas varmuuden vuoksi, hieman kivituhkaa ja ladottiin täyteen kiviä.
Voin kertoa, etten ole kokenut lomalla tarvetta lähteä salille, saati juoksulenkille, sen verran on ollut fyysistä homma. Yllä olevasta kuvasta tarkkaavaisimmat varmaan jo huomasivat ettei kivikasa kovin pienentynyt. Kivihommaa siis riittää edelleen....



2 kommenttia

Kaisa kirjoitti...

Te olette oikein ahertaneet. Mutta, näyttää kyllä hyvältä.
Aurinkoista heinäkuuta!

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiitos, kyllä on ollut homma ja nyt on painittu terassin teossa. Voiton puolella kuitenkin jo hommat😊. Mukavaa ja lämmintä heinäkuuta myös teille❤️