Mitä mukaan mökille?

Koska meillä mökillä käydään kesät ja talvet ihan viikoittain olen yrittänyt viedä mökille kaikki perustarpeet, mutta aina on jotain mitä pitää ottaa mukaan. Ajattelin nyt listata ne kymmenen asiaa mitä pakkaan mukaan ja samalla mietin miten tarpeellisia ne oikeasti ovat ja pärjäisinkö ilman niitä.
Villasukat ovat minulle aivan ehdoton ympärivuoden mitkä vedän jalkaani kun mökille päästään. Ehkä juuri ja juuri kesähelteiden aikaan voin niiden käytöstä luopua mutta se on varmasti se tärkein asia mikä meidän mökille on kulkeutunut.

1. Kosmetiikka ja meikkipussi
-Ei, ilman näitä en pärjää. Meikkejä en juuri mökkioloissa käytä mutta koska mökiltä on helppo piipahtaa kylillä tai jopa Tampereella saakka, on ne oltava mukana. Ihonhoito tietenkin on ihan jokapäiväinen rutiini joten kosmetiikkaa on siis pakattu.

2. Kännykän laturi ( ja tietty se kännykkä!)
- hetki stten vaihdoin uuden puhelimen, eikä toistaiseksi ole kuin tuo mukana tullut laturi, lisäksi meillä kaikilla on erilainen laturi joten mukaan vain laturit.

3. Kamera
-vaikka usein siinä onkin tyhjä akku ja lopulta kuvailen kännykällä.

4. Lukemista / Lehtiä
- nappaan monesti töistä ammattilehtiä tai aamulla lukematta jääneen aamulehden mukaan.

5. Ruokatarvikkeita
- matkalla piipahdan kaupassa josta nappaan perustarpeet mukaan (no, välillä herkkujakin). Grillimakkarat pitää aina olla.

6. Läppäri
- jos olemme enemmän kuin yhden yön otan kyllä läppärin mukaan. Mökillä on aikaa kirjoitella blogia ja käsitellä kuvia mikä monesti on puhelimella aikaa vievää puuhaa.

7. Koira
- Jimi nauttii mökkeilystä ja otamme hänet usein mukaan vaikka kotona koiravahteja olisikin. Tämä terrieri nauttii saunomisesta ja mökillä saa kuljeksia vapaana.

8. Vaihtovaatteita
-pääasiassa alusvaatteita sillä mökkiverkkarit löytyvät mökiltä

9. Puutarhavälineitä
-milloin mitäkin, viimeksi kuljetin ränniharjan ja ensikerralla vien voimasakset. Jollei sada on kiva nyppiä tonttia sieltä täältä.

10. Rento mieli
-Rento ja mukava mieli, mökillä ei tehdä töitä, ei stressata vaikka jotain olisi tekemättä.

Kuten varmaan jo arvasitte niin osallistun Listamaniaan mikä järjestetään Kivempi blogi sivustolla. Tarkoituksena siis listata mitä ottaisin mukaan kesäreisuun tai mökille. Kiva seurailla mitä muut ottavat reissuun mukaan, ehkä sieltä löytyy meillekin uusia mukaan otettavia.

Kivaa alkanutta viikkoa! Mitä sinun listasi pitää sisällään?

-Katja

kiviuuni

laituri
metsätontti






6 kommenttia

Veera | Oranssia kirjoitti...

Käytännöllisen kuuloinen lista! :) Ja vitsit, teidän mökillä on varmasti kaunista! Ainakin kuvista huokuu ihanan rauhallinen ja seesteinen olotila. :)

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Paikka on kyllä ihana ja rauhalinen vaikka ei ihan missä keskimetsässä olekaan. järvi on ihanan lähellä mökkiä.

SannaA/ Männikön kuulumisia kirjoitti...

Teidän mökkipaikka näyttää kyllä houkuttelevalta! Ja listassa on aikalailla samoja juttuja kuin itsellänikin :).

Minttu, Kivempi blogi kirjoitti...

Ihana Jimi! Mä olen usein unelmoinut, että saisi pitää sellaisen blogiloman mökillä, mutta meillä ei ole mökkiä. Olisi kiva saada hyvällä omallatunnolla sukeltaa blogimaailmaan ilman minkäänlaisia häiriötekijöitä.

Anu T - Arjen timantteja kirjoitti...

Voi miten teillä on kaunis mökkipaikka! Hyvältä kuulostaa myös pakkauslistasi. On ihanaa, kun on paikka jossa saa oleskeltua leppoisasti vailla takaraivossa olevaa työlistaa.

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiitos kaikille ihanista kommenteista. Mökki on kyllä paikka jossa mieli lepää <3