Juhlahumua

Aikuisiän lakkiaiset kaikilla herkuilla

Kolmannet ammattipaperit on kuitattu taskuun ja lähisuku kutsuttu kaffille. Että sitten rakastan järjestää juhlia, aina, kun siihen vain on aihetta. Juhlaa kuuluu tietenkin kukkia ja kuohuvaa, hyvää tarjottavaa, kiva fiilis. Upeat kakut tilasin paikalliselta leipurilta ja ne olivat ihan täydelliset ja uskokaa tai älkää, mutta nämä ovat 20 hengen kakkuja (josta vasmasti olisi riittänyt 40:lle).

Sattui vielä sopivasti Naisten päivä koulun päätöspäiväksi jolloin vielä kerran upea, energinen ryhmä naisia (kollegoita) kokoontui saamaan merkonomin paperit. Meistä jää varmasti elinikäisiä kavereita sillä tämä meidän opiskeluryhmä oli todella tiivis ja yhteishenki kaikkien kanssa todella hyvä.

Maanantaina meillä alkaa sitten talviloma, suunnitellusti tähän valmistumisen jatkoksi. Passi on kaivettu esiin sillä maanantaina suunta on Helsinki-Vantaa lentokenttä ja Praha. Blogi muuttuu jälleen hetkeksi matkablogksi. Praha on jo pitkään ollut kohdemietinnässä joten viimein päästään kurkistamaan tätä upeaa historiallista kaupunkia ja sen upeita arkkitehtoonisia rakennelmia. Mitä sieltä sitten löytyykään, odotan  jo innolla matkaan pääsyä.

Aktiivisimmat seuraajat pääsivät jo instagramin kautta kurkistamaan tarjoilua, tässä vielä kooste minun juhlapäivästä. Iso kiitos suuresta määrästä onnitteluita Facebookissa ja istagramissa kaikille!
Tänään jatketaan rääppiäisten merkeissä joten päivällinen ja lounas koostuu voileipäkakusta...








täytekakku

tarjoilu











5 kommenttia

Kristiina - Arjen Helmiä kirjoitti...

Onnea ammattitutkinnon johdosta! Ihanaa, kun juhlapäivänne sattui juuri parahiksi naistenpäiväksi. Minäkin rakastan juhlien järjestämistä ja odotan jo innolla omien valmistujaisteni/syntymäpäivieni järjestämistä. Sinulla on ollut tosiaan ihanat ja varmasti todella herkulliset tarjoilut. Onnea vielä kerran ♥

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiitos, juhlien jo itse suunnittelu on niin kivaa. Ihanaa että sinulla on tulossa myös juhlat. Muista juhlia isosti <3 Mukavaa sunnuntaita!

Taina kirjoitti...

Onnittelut vielä tutkinnon johdosta! Näitä tosiaan instassakin jo ihailin, mahtavat tarjoilut ja kivan kuulloiset juhlat. :)
Aurinkoista sunnuntain jatkoa! <3

Kristiina K kirjoitti...

Onnea! Ihanat juhlat sinulla on ollut ja nuo kakut ovat niin hienot. Minä olen huono järjestämään juhlia. Eikä meillä ole järjestetty kummankaan mitään tasavuosijuhlia tai vastaavia. Häät meillä aikoinaan oli, mutta ne olivatkin molempien vanhempien järjestämät.

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kakut tosiaan oli oikein komiat ja maistuvat, usein itse teen juhliin kaiken itse mutta nyt päädyin helpomman kautta eli valmiilla kakuilla. Helpottihan se todella paljon ja ehkä jatkossakin teen näin.