Omaa aikaa Kädentaidot messuilla

Olen tänään viettänyt laatuaikapäivän itseni ja tuhansien tuntemattomien ja muutaman tutunkin kanssa Kädentaidon messuilla Tampereella. Nämä Messut järjestettiin 20. kerran ja ovatkin euroopan suurimmat kädentaitomessut. Yli 600 näytteille asettajaa oli saapunut ihasteltavaksi jo perjantaina avatuille messuille ja vielä huomenna ehdit hyvinkin messuille, mikäli mielit sinne.

Ensimmäisen kerran osallistuin bloggarina messuille, valitettavasti en ehtinyt bloggareitten meetingpointtiin tapaamaan muita bloggareita, ensi kerralla sitten.  Oli kuitenkin mahtava olla mukana messuilla ja löytää uusia ihania käsityöläisiä ja ideioita omiin askarteuihin.



Tapasin messuilla myös Huvikummun Annin ja ihanan pikku prinsessan, Aurelian. Annin blogia jo pitkää seuranneena tiesin, että he olisivat messuilla vetämässä askartelua joten sinne tietenkin oli suunnattava. Annin opastuksella tutustuin silkkimassaan mistä saa näppärästi tehtyä erilaisia koristeita ja massa kovettuu 2-24 tunnin aikana. Tästä intoutuneena suuntasin Sinellin pisteelle josta löysinkin setin erivärisiä silkkimassapurkkeja. Nyt vain sitten muovailemaan.





Koska kyseessä oli kädentaidon messut, oli messuilla myös erilaisia herkkuja, käsintehtyjä tietenkin. Tallipihan suklaapuodin pisteellä oli vaikka ja mitä, suklaata, kahvia, tonttuja, enkeleitä....
Olen toki jo aiemmin käynyt tallipihalla, mutta joulun aikaan suuntaan sinne varmasti uudelleen.






Paikalla oli olkipukkien tekijä Taina Ekilä täältä meidän kyliltä, ja pukit ovat luonnossa vieläkin upeampia. Taina viljelee tilallaan joten oljet tulevat omasta takaa ja pukitkin syntyvät ulkorakennuksen ullakolla. Ihania pukkeja!
Koruja tietenkin löytyi myös monenlaisia, oli pahvista tehtyjä koruja jotka oli maalattu, huopaa, lusioiden uusiokäyttöä, hopeaa, ja melkein voisin sanoa mitä vain.
Vaatepuolen tarjonnasta löysin itselleni ponzon jonka itseasiassa pongasin ensin messujen muotinäytöksestä. Desing Pylsy on käsityöateljee josta löytyy ateljeella valmistettuja tuotteita, asusteita ja arkidesignia sekä lahjatarvaroita.






Isännälle ostin tuliaisina messuilta erilaisia juustoja; savustettua emmentalia, jalopeno cheddaria, kotkajuustoa Tiroler Adler (jonka suomenkielen nimeä en muista), Camembert valkohomejuustoa. Mukaan tietenkin jalopenohilloa! Kyllä näillä tämä viikonloppu pärjäillään!

Kaikkiaan messut olivat todella hieno kokemus minulle ensikertalaisena ja aioin kyllä ensivuonna vierailla myös näillä messuilla. Nyt jalat ovat tuskaisen kipeät kävelystä, mutta mitäs siitä kun oli kiva päivä!
Suosittelen sinullekin!
 

Katja









2 kommenttia

Harakka kirjoitti...

Samaisilla messuilla oltiinkin, mutta eipä onnistuttu törmäämään toisiimme!
Katseltavaa oli niin paljon, ettei yhden päivän aikana edes kaikkia ehditty näkemäänkään.
Hyvää viikonloppua sinne teille!

Katja -WillaLemmelle kirjoitti...

No ei törmätty, tosin siellä oli niiiin paljon väkeä että hyvä kun tiesi missä itse oli:) kivaa sunnuntaita!