Korkkarit kattoon PART 3


Viimeistä viedään, mutta varmasti on se paras osio nimittäin itse juhla.
Olin kutsunut juhliin ystävät, työkaverit ja lähisuvun. Kaikki sellaiset jotka minulle ovat tärkeimpiä ihmisiä ja joiden kanssa oikeasti olen tekemisissä.
Juhlavieraslistan rajaus on varmasti vaikeimpia tehtävä mitä voi olla. Tiesin että kutsuttavia on paljon mutta ajattelin että kaikki heidät juhliini haluan.




 Rakas mieheni oli tehnyt minulle elämästäni videoesityksen. Aivan loistavaa!!! Seinälle paukahti Aikuinen nainen karaokekuva ja olin ihan satavarma, että nyt lauletaan, mutta ei, onneksi!
Kuvia lapsuudestani, teini-iästä, elämän kohokohdista.Videota harrasteluista ja mukana parit sketsivideot. Valitettavasti en sitä tänne voi musiikin vuoksi laittaa sillä niihin meillä oikeuksia ei ole. Olisi ollut ihana muuten jakaa video kanssanne.


 Jani Rantanen koetteli yleisön naurunystyröitä imitoimalla ja sanoittamalla lauluja esiintyessään.
Tulipa sieltä myös Vesa-Matti Loiri imitaatiota ja jos olisi silmät laittanut kiinni olisi voinut kuvitella Veskun esiintyvän, oli se niin aidon kuuloista. Sattui sopivasti myös Tauskikin paikalle, mistä lie kuullut että juuri kyläseuran talolla on bileet. Naamarin takaa paljastui poikani Riku <3







5 kommenttia

Kristallikimara.fi kirjoitti...

Voi miten ihanalta ja sellaiselta rennoilta bileiltä teidän juhlat näyttääkään. Varmasti on ollut hauskaa!

Amanda kirjoitti...

Näyttääpä juuri niin hyvältä! Hauskaa viikonloppua Katjalle :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihanat juhlat <3 Onnea vielä kerran ja mukavaa viikonloppua <3

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiitos ja ihanaa viikonloppua myös teille kaikki ihanaiset <3

Villejä Lupiineja kirjoitti...

Oli kyllä kivat juhlat kiitos vielä!
Ollaan päästy tähän postaukseenkin! :)