Viikonloppuun hurahtanut

Gancia asti
Viikonloput ovat tällaiselle puutarhahullulle ihan sitä kuuminta hottia, kun on kerrankin aikaa aamusta aloittaa pihan laitto. Mökillä putsailtiin rantaa risuista ja lisäilin vähän multaa penkkien juurille.

Viikonloppuna ehdittiin myös avata mökillä grillikausi, kuten kuvista näkyy, ja lauantaina testasin alkuruoaksi elämäni ensimmäistä kertaa artisokkakeittoa. Olin jo viikolla pongannut netistä ohjeen artisokkakeitosta mikä jäi jonnekkin mielen syövereihin kummittelemaan ja kauppakäynnin yhteydessä nappasin ainekset soppaan. Koska aina pitää jotain rajoja rikkoa, lisäsin keittoon vähän pekonia ja chiliä. Näillä tuli todella potkua muuten samettisen pehmeään keittoon.

Ihana viikonloppu takana ja vain viisi päivää niin se on taas edessä, olen niin viikonloppuihminen että!!!

Oletteko muuten huomioineet, että vajaa kaksi viikkoa ja koululaisten lomat alkavat, minne tämä aika oikein häviää? Pitää varmaan alkaa suunnittelmaan jo juhannusta, mitä silloin puuhattaisiin, sillä sekin on jo ihan ovella.  Vielä ei ainakaan meillä ole tiedossa ylppäreitä mutta pitänee sitten omien koululaisten kanssa hieman juhlistaa koulujen päättymistä.

Millaisia juhannussuunnitelmia teillä on?

-Katja




chili



9 kommenttia

M A R I K A kirjoitti...

Mukavaa kun on aikaa olla pihalla. Grillauskausi aloitetettu ja pihalla viihdytty. Lomani aloitan kun koulut loppuu. Vaikka olenkin osissa, et hoituu lastenhoito. Ei oo enään pitkääaikaa, onneksi. Pääsee silloin pihatöihin kunnolla käsiksi. Tulisi vain aurinkoa ja lämmintä. Meillä vanhin tyttö valmistuu, lisäksi on veljeni kaksoistyttöjen ristiäiset ja juuri oli toisen veljeni häät..
Kivaa viikkoa sinulle.

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Ihanalta kuulostaa! Kivaa viikkoa myös sinulle <3

Veera | Oranssia kirjoitti...

Oi apua mitkä maisemat! Mä voisin tulla istumaan tuohon pöydän äärelle koko kesäksi. :)

Anu T - Arjen timantteja kirjoitti...

Voi mitkä herkut ja tosiaan, ihanat maisemat teillä! Vaikea uskoa, että koulut loppuvat jo ensi viikon jälkeen. Juhannussuunnitelmat ovat vielä aivan auki. Katsotaan mitä keksitään :)

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiitos ja tervetuloa:)

Uraaiti kirjoitti...

Nam - onpas herkullisia kuvia! minäkin rakastan viikonloppuja =) Oletko kuullut sanontaa, jonka mukaan viikon ensimmäiset viisi päivää ovat vaikeimmat ennen viikonloppua ;)
Meilläkin on juhannussuunnitelmat vielä aika auki. Mahdollisesti ollaan silloin reissussa.

Pia / paiqo kirjoitti...

Upean näköinen mökkiranta! Ja mitä herkkuja :) Juhannussuunnitelmissamme on vain yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja juomaa... Toivottavasti ei tule lunta kuten viime vuonna ;)

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Hyvä tuo sanonta, pitääkin laittaa korvan taakse! Toivottavasti juhannus on ihana ja lämmin👍

Minttu, Kivempi blogi kirjoitti...

Onpas kaunista teillä mökillä! Juhannus... Hui se on kohta täällä!