Onko joulu valmis?



Viime postauksesta onkin aikaa ihan liian kauan.

Aika on mennyt pääasiassa töissä ja pojan talorempan puitteissa. Suhteellisen rankka kaksi kuukautta ollut, mutta oikeastaan aika kivakin sillä siinä ajassa on tehty 120 neliön omakotitaloon melkolailla täysi remontti, seiniä on kaadettu, uutta rakennettu, kasattu uusi Ikea keittiö, uusittu koko talon lattiat ja seinäpinnat, on sisustettu tai no, ainakin autettu. Mutta nyt kaikki alkaa olemaan valmiina joten nyt hekin pääsevät "uudessa" kodissa viettämään joulua.

Aikaa on siis jäänyt normaalia vähemmän joulun valmisteluun, mutta hyvin se näyttää saapuvan vähemmälläkin valmistelulla. Torstaina hain pikkutontun Alissan meille yökylään joka sitten pappan kanssa koristeli meille jo kuusen. Pienet lapset tekevät kyllä joulun, ihana seurata miten hekin nauttivat kaikesta erilaisesta puuhasta mitä joulun alla puuhaillaan. 

Hämmästelin tässä, että blogi yksi luetuimpia postauksia on muuten parin vuoden takaa joulun viettomme Gdanskissa. Lue postaukset täältä: Joulu Gdanskissa ja Joulu Gdanskissa vol2
Nyt kun näyttäisi tulevan musta joulu ehkä hieman itsekin mieleisin jonnekin viettämään kaupunkijoulua, valmiiseen pöytään. 

Mitäs teidän jouluun kuuluu?

Oikein ihanaa joulua kaikille <3














4 kommenttia

souliina kirjoitti...

Voi kuinka kauniilta siellä näyttää ja olet niin oikeassa, kyllä se joulu sieltä vähemmälläkin touhulla tulee. Teillä on ollut iso urakka, talorempan kanssa, mutta varmasti antoisa ja onhan se ihana kun pojanperhe pääsee nyt nauttimaan joulusta upeassa uudistetussa kodissa.
Ihana pikkuneiti siellä muuten <3

Meillä jouluvalmistelut ovat nyt aika hyvällä tolalla, esikoinen tulee jouluksi perheensä kanssa meille, ellei lähde synnyttämään :)
Itse olen aaton ja joulupäivän vielä töissä, mutta pääsenpähän valmiiseen joulupöytään.

Ihanaa joulua teille!

Päden paja kirjoitti...

Ihanat kuvat ja niin suloinen pieni koristelija:) Onpa kiva että remontti valmistuu sopivasti jouluksi! Täällä on viimeiset jouluhommat saatu oikeastaan tänään sopivasti pakettiin:) Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa sinne teille❤️🎅🎄

Kaisa kirjoitti...

Tänne kuuluu ihan hyvää ja rauhallista! Täällä on otettu kiireisen syksyn jälkeen joulua vastaan rauhallisesti ja rentoutuen, turhia stressaamatta.
Mukavaa Joulua myös teille! <3

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiitos kaikille joulun toivotuksista. Nyt siitä päästäänkin jo nauttimaan.