Itsetehtyjä susheja
On kuulkaas jälleen perjantai, viikko on jälleen mennyt ihan siivillä, koskahan aika alkaisi tuntua pitkältä?
Muutan päivän ajan on jo tehnyt mieli sushia, itseasiassa piti jo eilen töiden jälkeen piipahtaa cittarissa katsomassa olisiko siellä ollut valmiita sushiannosia, en sitten muistanut, jaksanut tai jotain... Tänään kuitenkin päätin, että nyt on aika tehda susheja ja ihan itse. Kaupasta hakemaan siis savu- ja graavilohta, katkarapuja, norilevää, unohtamatta wasabia.
Wasabin tulisuus pääsee aina välillä yllättämään, välillä sai siis syödä vedet silmistä valuen, mutta kun on hyvää ei haittaa yhtään.
Olen huomioinut, että monilla on suuriakin ennakkoluuloja susheja kohtaan, sushin ei siis todellakaan tarvitse olla pelkästään raakaa, vaan sisälle riisin kaveriksi voi valita kasviksia, kalaa, äyriäisiä, kypsänä tai sitten raakana. Meillä suosikki on savukirjolohi, muutamat graavatut joukkoon maistiaisiksi, myös ihan kasviksilla täytetty sushi on hyvää. Katkaravut... no tuli kokeiltua, en ehkä seuraavalla kerralla tee, tai ainakin kokeilen jotain muuta comboa.

"Katso, ehjimmät meistä on sirpaleista tehty! "
-Tommy Tabermann
Niinhän se on.
Mitenkäs teillä, millaisia kokemuksia sushista? Hyviä vinkkejä täytteistä saa myös vinkata!
Nyt hyvää viikonloppua, huomenna tuuletetaan parempaa seppälää ja käydään lentopallopelissä.
2 kommenttia
Voi naminami, näyttää niin kovin herkulliselta! Muutama vuosi sitten maistoin ensimmäistä kertaa sushia ja se olikin menoa sitten :)
niissä on niin monta makuvaihtoehtoa että sieltä kyllä löytää omat suosikit helposti.
Lähetä kommentti