Viikonloppuna vietettiin pyhäinpäivää isolla kirkolla. No, ei ihan kirjaimellisesti, mutta Helsingin sykkeessä hyvinkin. Ihastellen, miten joulun valot olivat jo useampaan liikkeeseen syttynyt, viettäen kiireetöntä aikaa, syöden hyvin ja hengaillen Helsingin yössä, viettäen parisuhdeaikaa parhaimmillaan. Reissusta löytyi myös muutama joululahja joten jouluun valmistautuminen on virallisesti aloitettu.
Yksi mielestäni ihanin pysähdysetappi on Etelä Espalla sijaitseva Kappeli. Ei ole taidettu Helsingin reissua tehdä etteikö Kappelissa olisi piipahdettu lasillisella viiniä.
Majapaikaksi valikoitui hotels.comin valikoimasta Klaus K. Hotelli joka on desighotelli, kaunis ja rauhallinen hotelli Helsingin keskustassa. Lisäksi hotellissa oli varmasti elämäni paras hotelliaaminen. Ei mikään perusaaminen vaan ihan mielettömän hyvä! Alla oleva kuva on lainattu Klaus K:n sivuilta sillä eihän sitten sattunut puhelin mukaan aamiaiselle. Kuva kertoo aivan kaiken todenmukaisesti. Brunssi, jota paikassa järjestetään olisi varmasti hyvä kokemus tässä ravintolassa.
Tällainen viikonloppu voisi olla useamminkin.
Kuva lainattu Klaus K sivuilta |
3 kommenttia
Kappeli on ihana oli kesä tai talvi! <3 Niin kivan kuuloinen parisuhdereissu ja niin parhaassa kaupungissa! Minäkin haluan tuollaiselle! :D
Iloista marraskuuta!
Teillä on ollut mukava viikonlopu. Ja, kiitos vinkeistä. Miehen kanssa kun viikonloppu Helsingissä siintää edessä, niin voisimmekin hotellia käydä testaamassa.
Kiitos kommenteista❤️ Kappeli on tosiaan upea ajankohdasta huolimatta. Ja kyllä, aamupala kannattaa testata juuri tuossa hotellissa!
Lähetä kommentti