Kasvihuoneilua ja kastelujärjestelmiä


 Puutarhan hommat ovat jo kovaa vauhtia käynnissä. Ensimmäiset taimet on viety kasvihuoneelle sekä sipulit ja salaatit istutettu maahan. Tänä kesänä kasvihuoneessa kasvaa kesäkurpitsaa, kurkkua, basilikaa, korianteria, lehtikaalia ja mitä vielä ehdinkään sinne hankkia. Vierailu Prehtin puutarhalle Kauvatsalle odottaa vielä ja chilejä ainakin olis tarkoitus tuoda sieltä. 

Kasvihuoneelle talvi haasteellinen, ikkunan pokista maalit ovat rapisseet joten tietää tarttumista sutiin jälleen kerran. Ongelma tässä oli halpa maali. Niinhän sitä sanotaan ettei halvalla saa hyvää joten pitää paikkaansa, oli siis täysin väärä kohde säästää kustannuksissa. Pikkuhiljaa olen rapsutellut pokia irtonaisista maaleista kevään aikana ja maalin suhteen käännyn jälleen Teknoksen puoleen, sieltä saan varmasti hyvän ja oikean maalin ikkunoihin.







Tänään asentelin viime kesänä tehdyn kastelujärjestelmän kasvihuonelle. Kelit näyttää olevan nyt niin kuumat, että kastelu laahaa vallan perässä, joten apuja tarvitaan. Kätevä kastelujärjestelmä syntyi, kun talousvesikanisteriin liitettiin ohutta muovista putkea jossa alun perin oli vain pieniä reikiä. Syksyllä löysin poistomyynnistä juuri tähän tarkoitukseen olevia "tiputtimia" joista voit lukea lisää kivikankaan blogista.
Tiputtimen säätöruuvista saan näppärästi säädettyä minkä verran vettä se tiputtaa ja tiputtimen paikkaa voi vaihtaa tarvittaessa.  Kätevä systeemi ja mahdollistaa myös meidän  mökkeilyn ilman kastelupaniikkia.
Blumat kastelujärjestelmä, kasvihuoneen kastelu, taimien kastelu, tippukastelu
KUVA: Kivikangas.fi









8 kommenttia

Tuuletuksia Jantunen kirjoitti...

Voi miten upea kasvihuone :)

Kaisa kirjoitti...

Ihana kasvihuone ja piha teillä!

Kristiina K kirjoitti...

Meillä myös terassin tuulensuojaseinän vanhat ikkunat vaatisivat rapsuttelua ja maalaamista.
Meillä tuli kasvihuoneen mukana kastelujärjestelmä, mutta ei olla vielä ainakaan sitä asennettu. Se vaikuttaa jotenkin "hämärältä", mutta joku tuollainen systeemi helpottaisi kyllä mukavasti kastelua, varsinkin kun tulevan kesän aikana ollaan useamman kerran muutama päivä poissa mökiltä.
Ihanaa kevättä sinulle <3

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Tämä on ainakin meillä toiminut, vaikka onkin ns. Itse kyhätty. Varmasti löytyy hienoja systeemejä valmiinakin👍
Nyt onkin mökkikelit kohdillaan. Toivottavasti jatkuu syksyyn saaakka😂 mukavaa kevättä myös teille!

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiitos Kaisa!

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiitos!

Hanna H kirjoitti...

Kaunista! Varmasti kätevä tuollainen kastelujärjestelmä. Mukavaa viikonloppua!

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiitos Hanna! Helpottaa kovasti varsinkin näin kun ollaan viikko mökillä ja helteet hellii👍