Päämaja: Hattuja ja muotiliikkeen elämää


Kuten eilen jo vihjailin, piipahdin paikkakuntamme Sastamalan upeassa tornihuvilassa eli Päämajassa, jossa näyttillä on Bertta Ulvion ja Raija Mäkisen upea hattunäyttely.
Olen aina ihaillut ihmisiä jotka kantavat hattua. Kuulun tietenkin itse siihen suurempaan ryhmään jotka juurikin sanovat: "minulle hattu ei sovi".

Näyttely avaa ovet hattujen historiaan eri vuosikymmenille sekä kertoo tarinan muotiliikkeen elämästä. Ulvion perustama muotiliike sai alkunsa vuonna 1924. Aina vuoteen 2005 saakka muotiliike palveli asikkaitaan ammattitaidolla ja räätälöydysti.

Näyttelyssä hattujen aikakaudet avautuvat  upeasti ja saakin miettimään miksi hatut ovat unohdettu.



hattunäyttely



Tämä upea luonnonsilkkiharsohattu oli Rouva Nilssonin käytössä vuonna 1960

  Vanhoista muotilehdistä löytyi upeita vanhoja vaate- ja hattuluomuksia.

Morsiamen hattu

Nurkkauksesta löytyi paikka jossa oli sovitusmalleja. Tottakai niitä piti kokeilla. Kokeilemani hattu oli ehkä asusteisiini nähden hieman "runsas", mutta se millä tavalla ryhtini muuttui oli heti huomattavissa. Hattu vaatisi myös tukevan nutturan pysyäkseen paikoillan.
Edelleen ihmettelen miksi emme käytä hattuja enemmän?






juhlahattu


Tornihuvilan ja näyttelyn yhteydestä löytyy myös pieni joulun ajan puoti, sieltä voi ostaa käsityöläisten tekemiä töitä vaikka joululahjaksi.  Tämä huvila sijaitsee siis Sastamalassa keskustassa ihan Herra Hakkaraisen talon naapurissa joten jos olet lähettyvillä kannattaa tässä näyttelyssä piipahtaa. Näyttely on avoinna loppiaiseen saakka.



Heitänkin kysymyksen ilmoille: löytyykö sinulta hattuja ja jos löytyy millaisia sinulla on?

Mukavaa adventtia!


6 kommenttia

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Upeita hattuja. Tuo punainen lierihattu olisi kiva...:)

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Se oli tosi upea!

mummo kirjoitti...

Ei löydy hattuja, pipoja vain. Mutta varmasti ryhti paranisi jos olis hattu päässä.
Hieno näyttely!

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Sama vika, hattuhylly pullistelee pipopinoista!

Kaisa kirjoitti...

Oi, onpa hienoja hattuja. Itse en osaa hattuja käyttää!

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Eikös! Harvalla näkee hattuja päässä.