Herkkuvaroitus!


  Varoitus niille jotka ovat jo kyllästyneet grilliruokaan tai niiden hehkuttamiseen, nyt viimeistään kannattaa siirtyä edelliseen postaukseen mikäli ei halua nähdä herkkukuvia!

Viikonloppuna grilliin laitettiin jälleen uutta, helppoa, mutta niin nopeaa ruokaa. Koska remontti vei suurimman osan viikonlopusta ei kokkailuille jäänyt kovinkaan paljon aikaa. 

Pidän kuitenkin tärkeänä kiireenkin keskellä pysähtyä yhdessä syömään ja tykkään myös silloinkin kattaa pöydän. Kattaushan on puoli ruokaa!

grillikesäruoka

grillaus


Päätin testata paistettua kaalia grillissä, sillä olin jossain päin blogimaailmaa törmännyt pasitettuun kaaliin. Leikkasin palat kesä uutta kaalia ja laitoin suoraan grilliin ilman mitään mausteita. 

Yleensä teen lisukkeina valmiita kasvissekoituksia grillissä, mutta nyt lohkoin sipulia, edellisen päivän keitetyjä uusia perunoita, paprikaa  ja kesäkurpitsaa. 

Leivän korvasi perunarieskarullat joiden sisään sipaisin (laitoin luvattoman paljon siis) koskenlaskijaa, juustoraastetta ja kesäkurpitsan siivuja. Grillitikulla käärö kiinni ja grilliin. Rieskarullista tulikin ihan superhyviä ja varmasti pääsevät meidän suosikkilistalle.

Muistatteko vielä hankkimani pizzakiven? *KLIK*
Teimme vielä samaan soittoon sunnuntain kisaeväät valmiiksi eli grillipizzaa. Nyt pizza onnnistui aivan täydellisesti, sillä laskimme hieman lämpöä ja pidensimme kypsennysaikaa. 
Täytteenä pizzassa oli ilmakuivattua kinkkua, tomaattia ja erilaisia juustoja. Nam!

kattaus terassille

 Perunasalaatti on ehkä parasta salaattia grilliruoan kanssa.



grillikasvikset

perunarieska


vesilahti

Loma-aika on todella "vaarallista" sillä kerrankin on nyt aikaa miettiä mitä tänään syötäisiin ja tulee hieman herkuteltuakin. 
Monta päivää olen jo haaveillut kesäkakun teosta, se on vielä suunnittelun asteella, mutta ehkä ensiviikolla, kun meille tulee uusi vieras ja yksi jo ihan tuttu. 
Hmmm.... kivaa!!!
Siihenhän voisikin kehittää jotain tosi herkkua!

pizzaohje

6 kommenttia

Anonyymi kirjoitti...

Näitä herkkuja katsellessa tuli nälkä :) Nam ;)

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Olen kanssa sellainen ruokakuvaystävä että nälkä tulee aina katsellessa jo kuvia!

Palanutta siirappia ja pumpernikkeliä kirjoitti...

No en kestä mitä herkkuja taas! *kuolaa* Noi perunarieskarullat täytyy testata heti viikonloppuna! Luulisin että ne onnistuu ihan gluteenittominakin :P

Meillä mies on joskus tehnyt grillin sivukeittimellä wokkipannussa kiinankaalilisäkettä. Siihen tulee vähän öljyä, pilkottua kiinankaalia, ananaspaloja ja valkosipulia. On aika hyvää ;)

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Okei, mä testaan tuon sillä tykätään kovasti kaaleista. Kiitti vinkistä!

Varmasti onnistuu myös gluteiinittomista!

Mukavia herkkuhetkiä!

Mantelilaakson Susanna kirjoitti...

Hmm...näyttääpä hyvältä!
Meillä on nyt villityksenä grillattu vesimeloni fetajuustolla!

Aurinkoisen leppoisia kesäpäiviä!

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Oi, sekin kuulostaa hyvälle. Pitää laittaa testattavien listaan! Aurinkoisia päiviä myös teille!