Desenion taulut muuttivat meille!



Posti toi meille viime viikolla upeat Desenion julisteet.

Desenio on ruotsalainen 2010 perustettu yritys. Yrityksen perustajien Helenan ja Martinin suuri intohimo on desing, kodin sisustaminen ja taide. Ja sehän onnistuu hyvin näillä ihanilla sisustustauluilla.
Itse olen jo pidempään ihaillut eri blogeissa, mutta myös Desenion sivuilla erilaisia printtejä ja nyt sain tilaisuuden tehdä heidän kanssa yhteistyötä ja sisustaa kotiamme heidän tauluilla.



Kotiin valitsin hauskat keittiötaulut keittiön ennestään tyhjälle seinälle.  Itse asiassa nämä olivat miehen valinta, enkä olisi itse valintaa vaihtanut. Juurikin tämä Beef ja Wine - tulosteet sopivat hyvin meidän keittiöön sillä meillä kokataan usein lihaa ja nautitaan sen kanssa punaviiniä. Desenion verkkokaupasta löytyy jos jonkinlaista ihanaa aina suosituimasta timanttitaulusta aina taiteellisiimpiin tauluihin. Kannattaa käydä tutustumassa valikoimaan.





Yläkerran aulaan valitsin palan Pariisia, nimittäin kuvan Eiffel tornista. Esittelen sen teille lähiaikoina sillä se on sitten ihan oma tarinansa.

Samaan syssyyn tein tilauksen myös työpaikalleni. Nyt hoitohuoneen ja odotustilan seinillä koreilee ihanat uudet muotitaulut.

Olen haaveillut pitkään myös tekeväni taulukollaasin. Tähän löysin loistavia ideoita ja valmiita sommitteluehdotuksia Desenion sivuilta. Julisteet ovat kaiken lisäksi äärettömän laadukkaita ja kokoja löytyy jopa 50x70 saakka. Kollaasin teko jää kuitenkin seuraavaan tilauskertaan, siihen ei tosin mene kovinkaan kauaa, voin kertoa.

Mitäs te tykkäätte meidän uusista tauluista?

-Katja



1 kommentti

Palanutta siirappia ja pumpernikkeliä kirjoitti...

Tosi ryhdikkäät ja kivat keittiön taulut ja niiden mustat kehykset ihan piste ii:n päälle! :)

ps. blogissani on haaste sinulle