Välillä on hieman puhallettava ja viikonloppuna suunnattiin katsomaan ensimmäistä kertaa ystävien kanssa toisten ystävien mökkiä Innamoon (Huh, mikä lausehirviö🙄). Perille pääsyyn käytettiin autoa, kahta lauttaa ja pieni pätkä jalkavoimaa.
Mökki oli aivan upea pari vuotta vanha josta merelle aukesi ihanat näkymät koko seinän leveydeltä niin saunasta kuin sisätiloistakin. Nämä ovat kyllä niitä hetkiä, kun rentoutuu parhaiten. Vähän tehtiin hommia, tai miehet teki, mutta siis todellakin vain vähän. Rantaan meneviin rappusiin asennettiin porrasvalot ja sunnuntaina nostettiin rappuset merestä talviteloille.
Rohkeimmat meistä kuudesta muuten kävivät meressä pulahtamassa sillä välin kun loput lämmittelivät paljussa. Tarjolla oli siis hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa.
Sunnuntaina tehtiin vielä kävellen pieni saarikierros. Saaristo on kyllä upea paikka ja pelkästään luonto on niin kaunista ja erilaista kuin täällä sisämaassa. Voisin hyvin kuvitella kesäloman saaristossa, kalastajia ja lauttamatkoja, uimista meressä, katsella kallioilta ohi lipuvia laivoja....
Kiitos vielä isäntäväelle Terhille ja Vesalle majoituksesta, seurasta, tarjoilusta ja mistä nyt ikinä keksimmekään kiittää, meillä on mahtava viikonloppu!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti