Mitä kuuluu Khao Lakiin...

Heipparallaa ja terveisiä Thaimaasta, tarkemmin Khao Lakista.

Täällä on jo kohta viikko paistateltu (me  ja muut punanahkaiset suomalaiset) ja vielä reilu viikko edessä. Alkavan viikon alusta siirrymme loppulomaksi katsomaan Krabin maisemia. 

Täällä on kuuma, sanan varsinaisessa merkityksessä. Tosin koska olen ikuinen vilukissa ei saa valittaa lämmöstä. 



Khao Lak oli yksi tsunamin 15 vuotta sitten runnoma lomakohde. On kuitenkin hienoa nähdä miten  kohde on noussut uudelleen. Hieno nähtävyys oli käydä katsomassa poliisivenettä minkä aalto oli heittänyt melko kauaksi rannasta. Samalla oppaat näyttivät meille vanhoja kuvia pelastusoperaatiosta ja paikoista mitkä olivat tuhoutuneet. Koskettavaa, vaikka itsellä ei vielä tuolloin ollut mitään kosketusta koko maahan. Tosin muistan hyvin miten seurasin silloin hyvin aktiivisesti Sirkesalon perheen löytymistä tsunamin jäljiltä. 









Ranta meidän hotellin kohdalla on ihana hiekkaranta, rauhallinen sillä rantakivillä on saksiniekkoja enemmän kuin turisteja rannalla. Rantavesi on ihan täynnä mitä upeampia simpukoita.











Täällä ruoka on niin taivaallista. Päivittäin tulee syötyä kevätkääryleitä ja olen löytänyt itselleni uuden herkun Massaman curryn. Tätä haluan ehdottomasti oppia itsekin tekemään. Harkinnassa onkin menisimmekö jälleen kokkauskurssille. Ruoka täällä on niin kyllä halpaa, että sitä voisi tilata vain maisteltavaksi eri ruokalajeja. 





Majoitumme hotellissa The Leaf on the sand. Paikasta löytyy bungalow taloja, näitä neljän asunnon taloja sekä hotellihuoneita. Meillä kävi supertuuri sillä tämä neljän asunnon talo jossa majoitumme on heti altaiden edessä (kuvassa). Parvekkeelta näkyy hienosti auringonlaskut ja toimii meidän korttipeliareenana.

Nyt käännän kylkeä aurinkopedillä ja toivotan mukavaa päivää kaikille ❤️.







3 kommenttia

Trogen kirjoitti...

Vau - näyttää kivalta. Nautihan lomasta ❤

Ps. Mä tein sen, blogin. Tässä linkki uusimpaan postaukseen https://hohtavaelamani.blogspot.com/2020/01/testissa-mossa.html?m=1

T. Henna

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Hienoa Henna, onnea blogillesi. Kävinkin siellä jo kurkkimassa ja hyvältä näyttää👍

Unknown kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.