Kaaos kotona kertoo varmaankin siitä, että siellä on lähinnä käyty kääntymässä, nukkumassa ja aamulla jälleen kiireellä suunnattu työn pariin. Suurimpia haaveitani olisi palata hyvältä tuoksuvaan kotiin jossa koirankarva pallot eivät kummittele tai eilisen ruoanlaiton jäljltä liian väsyneenä huonosti putsattu hella ei ärsyttäsisi. Mielestäni kaikilla tavaroilla on omat paikkansa josta ne löytää helposti, vessa on puhdas, hyvän tuoksuinen ja pyykkikori tyhjä. Ajatus tuntuu ihanalta, totuus on toisinaan jottain ihan muuta.
Nyt olen päättänyt tehdä suunnanmuutoksen kodin siivouksen suhteen ja siinä minua auttaa Sini tuotteet jotka mahdollistavat nopeampia ja helpompia siivouksia.
Ainakin meillä hella on yksi asioista joka kiireessä tulee putsatua huolimattomasti. Kosteat pikasiivousliinat osoittautuivat todella käteviksi ja poisti jopa eilisen päivän kuivuneet tahrat lasista jättämättä rätin märkiä jälkiä. Naarmuja liina ei valitettavasti poistanut, mutta kestän sen.
Toinen mikä tulee olemaan suosikkini jatkossa on nuo kosteat moppiliinat. Tämän tavattuani ei ole enää tekosyitä miksi en pyyhkäisisi keittiön lattiaa nopeasti puhtaaksi.
Mökillä päätin testata pikasiivousliina ihan hetken mielijohteesta viinilasin kiillotukseen. Astianpesukoneessa niihin usein jää reunaan kosteutta mikä kuivaa siihen läiskäksi, nopea pyyhkäisy liinalla ja lasit pöytään. Koska liina ei nukkaa se on passeli tähän hommaan.
Liina on muuten 100% biohajavaa kuitua joten meillä se päätyi bioroskikseen.
Mitenkäs teillä siivous sujuu, löytyy jotain kompastuskiviä?
4 kommenttia
Sini -tuotteet on niin arjen pelastus. Meillä tuo swiffer on ihan ehdoton, pelastaa arjessa kun villakoirat juoksee nurkissa!
Arvostan Sini-tuotteita, erityisesti uusia luonnonmateriaaleista valmistettuja harjoja ja vaihtopäätiskiharjaa, mutta ihmetyttää se, että näinä aikoina lanseerataan kertakäyttöisiä kotisiivoukseen tarkoitettuja tuotteita (vaikka energiajätteeseen kelpaavatkin).
Varsinkin koirataloudessa siivoaminen helpottaminen on todella tervetullutta.
Myös se on todella hienoa että panostavat muovin uudelleen kierättämiseen!
Olen kuullutkin että monet tykkää erilaisista kutiliinoista siivouksessa. Niillä on kuulemma niin näppärä pyyhkiä kaikkia pintoja. Enpäs tiennyt että viinilasitkin kiilottuu kätevästi, hyvä vinkki!
Lähetä kommentti