Viittä vaille valmis...


 Siinä se nyt on, kansiollinen muiden arviointeja osaamisestani. Ehkä minusta sittenkin tulee merkonomi?!

Vaikka mappi on täytetty arvosanoilla ja täydentävillä dokumenteillä ei se vielä riitä, kaikki on siis vasta viittä vaille valmiina. Edessä on vielä arviointikeskustelut isolla kirkolla jonka jälkeen vasta huokaisen. Jonkin asteinen kivi on kuitenkin vierähtänyt sydämmeltä, kun tänään sain viimeiset allekirjoitukset papereihin. Opiskelu työn ohessa on ollut järjettömmän antoisaa vaikka välillä on mennyt pikkutunneille pähkäillessä tehtäviä. Kuitenkin kun se tukee oman yrityksen pyörittämistä, on kaikki uusi ja opittu ollut hyöhyksi. Varmasti siistä syystä tämä kahden vuoden rutistus on mennyt ihan todella nopeasti.

Koska en ole koskaan kirjoittanut ylioppilaaksi, kampaajan ja kosmetologin ammattiin valmistumisen juhliminenkin jäi kovin vähälle, joten olen ajatellut palkita itseni merkonomilakilla. Turhake, sanoisi joku, mutta kyllä sitä yksi lakki naisella pitää olla.

Vielä silti jaksan ihailla tuota luontoa. Kun kelit ovat tällaisia on ihan pakko päästä ulos! En koskaan kyllästy näihin lumimaisemiin.  Illalla suunnataan Tampereelle vielä elokuviin ja syömään joten ihan hurlumhei-ilta tulossa. 

Nautinnollista viikonloppua!







4 kommenttia

Kristiina K kirjoitti...

Onnittelut merkonomiksi valmistumisen johdosta! Ihania talvikuvia.

Jaana M / My life kirjoitti...

Paljon onnea 🌺Upeita talvikuvia 💖

Kaisa kirjoitti...

Onnittelut!

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiitos onnitteluista!