Mikä ihana pakkassää ulkona ja takana viikonloppu mökillä. Takan lämpöä, ystäviä ja hyvää ruokaa, niistä oli jälleen meidän viikonloppu tehty. No, vähän avantouintia ja lumienkeleitä tuli myös testattua, mutta voin kertoa että lumi oli kylmää.
Aurinkoinen sää houkutteli tänään ulkoilemaan ja olihan siellä lumihommia mitä tehdä, tosin suurimman ajan taisin käyttää ihan vain luonnon ihasteluun.
Aurinkoinen sää houkutteli tänään ulkoilemaan ja olihan siellä lumihommia mitä tehdä, tosin suurimman ajan taisin käyttää ihan vain luonnon ihasteluun.
Jäällä näyttää käyvän melkoinen trafiikki jäljistä päätelleen. Sinne en itse kuitenkaan uskaltautunut sillä avannon paikkaa kolatessa lumen alta tuli esiin vettä. Rautakankitesti osoitti ettei jää ole kuitenkaan kovin vahvaa joten arkajalkana ihailen maisemia vain rannalta. Järvi kun on pieni ja jäätyy usein pinnasta nopeasti, jää kerrosten väleihin vesitaskuja. Lähdepohjainen järvi myös saattaa yllättää ja usein siinä huomaa sulia kohtia kovillakin pakkasilla. Tykkää siis pysyä sukat kuivana enkä juurikaan urheile jäällä.
Illasta vielä suunnataan pikku Alissan yksivuotis synttäreille. Luvassa vielä pientä herkuttelua ja sukulaisten näkemistä, ennen kaikkea mummin pikkumussun hellimistä.
Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
1 kommentti
Ihana viikonloppu teillä takana. Mekin varmaan kohta aletaan mökillä olemaan kun illat pitenevät.
Mukavaa uuden viikon alkua sinulle<3
Lähetä kommentti