Kaaoksen keskellä

Miksi blogissa ei ole ollut elämää, tässä kootut selitykset:

Koulu... opiskelen siis työn ohessa merkonomiksi. Perjantaina meillä oli ensimmäiset arviointikeskustelut. No, kolmen K:n taktiikalla läpi. Helmikuussa olisi tarkoitus jo valmistua joten loppurutistus vielä jäljellä. Eihän tämä ihan itsestään ole tullut, monena iltana on väännetty tehtäviä yömyöhään, mutta on se ollut silmiä avaavaa ja mielenkiintoistakin.

Asutokaupoilla... no, siis ei itselle vaan poikani perheineen on etsinyt taloa ja heidän rivariasunto menikin kahdessa viikossa kaupan joten pian olisivat kodittomia. Elämää on ollut lähinnä etuovi.comissa yötäpäivää, taloja on käyty katsomassa, hylätty kohteita, innostuttu ja petytty. Viikonloppuna se sitten tapahtui, löytyi kauan etsitty taloa, ihana vanha talo jossa piha on pieni, mutta talon sydän on lämmin. Huokaisen siis helpotuksesta. Pitää kuitenkin paljastaa, että tässä sivusta seuranneena on hieman itsellä asuntokärpänen purrut, paritalon puolikas tai rivari olisi kyllä omakotitaloasujan haave tällä hetkellä...

Jokkiskisat... kuten osa muistaa olemme harrastaneet jokamiesluokkaa. Itse kilpailemisen lopetimme viime vuonna, mutta koska hallitukseen kuulutaan on ollut kaiken maailman kokousta ja tietenkin seuran juhlakilpailu. Perjantai vietettin siis Kokemäellä valmistellen kilpailua ja lauantaina sitten heti töitten jälkeen kisapaikalle auttelemaan. Vaikka en voi sanoa olleeni aktiivinen järjestäjä on se vaatinut kuitenkin jotain. Mutta, OHI ON!

Sunnuntai-iltana päätettiin vielä extempore lähteä Mommolan koskelle kurkistamaan miltä syksy siellä näyttää. Kaunis ruska hiipii pikkuhiljaa jo tänne satakuntaankin ja tuntuu uskomattomalta, että meiltä noin vartin matkan päässä on näin kaunis paikka.

Paikka on Mommolankoski jossa on aikoinaan toiminut mylly ja saha. Rauniot kätkevät sisäänsä palan historiaa joita kannattaa paikan tullen käydä katsomassa. Kosken rauhoittava pauhu sopi oikein hyvin kaoottisen viikon päättämiseen.

huittinen

huittisten mommola

huittinen




mylly

mylly










2 kommenttia

PiHasSa kirjoitti...

Hienoja kuvakulmia koskelta. Itsekin siellä joskus kuvaillut, mutta syyskuvat on jäänyt ottamatta. Nyt vaan nokka kohti Mommolaa. Toivottavasti saamme nauttia syksyn hehkuvista väreistä vielä pitkään.

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Oli kyllä kaunis paikka näin syksyllä, oli muuten ensimmäinen kerta koskaan kun siellä kävin. Toivotaan että jatkuu pitkään!