Mitä missä milloin vuonna 2016

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja meidän perheessä se lopetetaan jonkun sortin flunssan kera.

Vuosi 2016 on pitänyt paljon sisällään, iloja, suruja, isoja ja pieniä rakennusprojekteja. Suurimpina muistoina jäi seuraavat tapahtumat:

Tyttären ylioppilasjuhlia vietettin keväällä ihanassa vanhassa pappilassa KURKISTA KUVA TÄÄLTÄ

Tammikuun paukkupakkaset saivat minut lähtemään luotoon kuvaamaan ja toiveissa olisi, että yhtä upeat ilmat vielä saapuisi tänne meillekin KURKISTA KUVAT TÄÄLTÄ

Puutarhassa tuli häärittyä ja vanhoista ikkunoista rakennettu kasvihuone odottaa nyt pihassa kevään kylvöjä. KURKISTA KUVAT TÄÄLTÄ

Vuoden mittaan vietettiin useasti kiireetöntä iltaa mökillä ystävien kanssa, mitenkäs muutenkaan kuin grilli kuumana ja herkut pöydässä. KURKISTA KUVAT TÄÄLTÄ

Kiitos myös sinulle tästä vuodesta, on ihana että kuljen blogin myötä mukana meidän elämässä!



new york sisustus

kukka-asetelma


8 kommenttia

Satu kirjoitti...

Ihana vuosi sinullakin 💖 Toivon erinomaista uutta tulevaa vuotta sinulle ja blogillesi!

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Täytyy kyllä kehua että vuosi on ollut hieno ja työntäyteinen. Samoin myös sinulle ihanaa uutta vuotta ja suurta menestystä blogille!

Taina K kirjoitti...

Muistan teidän lakkiaiset ja kasvihuone on niin ihana!<3 Mukavia muistoja.:)
Upea amaryllis!<3

Hyvää uutta vuotta!

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Lakkiaiset oli kyllä vuoden kohokohta💕
Mukavaa uutta vuotta myös teille!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania muistoja tästä vuodesta ja toivon että paljon ihania onnellisia muistoja tulee sinulle ensi vuoteenkin <3

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiitos samoin Elina!
Reipasta vuoden vaihdetta💕

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Paljon oli tapahtumia ja varmasti tyttären yo-juhlat ihana juttu. Menen nyt heti kurkkimaan tuon postauksen. Tulin toivottamaan sydämellistä uutta vuotta <3

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Ihanaa uutta vuotta Tiia teidän koko perheelle!