Kesälomaa odotellessa

 on hyvin aikaa tuunailla vanhoja puutarha kalusteita.
Viimeisin ja mielestäni herkullinen osto (jos olisi niitä aurinkoisia kesäpäiviä) oli vanhat puiset aurinkolepotuolit. Olen pitkään etsinyt lepotuoleja kotipihaan, löytämättä mieleisiä ja kun viimein eteen tulivat facebookin vaihtoringissä käytetyt puiset kalusteet ei sitä pitkään pohdittu.
Lepotuolit olivat hieman jo kuivuneet edellisen öljyämisen jälkeen. Pinta sai uuden öljykerroksen ja kerrasta tuolit saivat uuden
elämän. Ensikesänä saavat sitten kokonaan uuden värin, valkoisen, onhan tuossa talvi aikaa rapsutella.
Nyt sitten sitä aurinkoa, kiitos!

Kylmän sään vuoksi on jäänyt todella vähälle kaikki ulkotouhut, terassillakaan ei juuri ole aikaa tullut vietettyä ja sen kyllä huomaan pölyn määrästä. Ulkokukatkin jotka yleensä ovat silmäteräni, ovat olleen ihan oman onnensa nojassa. Mutta tänä vuonna testasin uusia juttuja, yrttejä. Alun epätoivo on muuttunut upeiksi yrttiviljelmiksi,  minäkin siis osaan. Aivan testinä ostin basilikaa, korianteria, avomaakurkkua, kesäkurpisaa ja minttua siemenpusseissa, jotka ovat nyt hyvin kasvaneet, kesäkurpitsakin näyttää jo tekevän kukkaa, nähtäväksi jää tuleeko satoa!

Kesäloma on meillä siis edessä, heinäkuussa. Loma alkaa mieheni serkun hääjuhlalla. Edellisistä kirkkohääjuhlista onkin jo reilusti aikaa joten on aivan ihana mennä vieraaksi, ja tiedän, että nämä häät tulevat olemaan superupeat! Pelkästään jo kutsu on niin upea, että luvassa on superihana ilta.

Viikonloppuna näyttää lämpenevät, toivoa siis kesästä on!

-katja


Ei kommentteja