Perjantai...

on varmasti viikon paras päivä, siitä alkaa meillä perheen tai meidän kahden yhteinen aika.

Aloitin aamun hierojalta, kävin pikaisesti moikkaamassa pikkuista kummityttöämme josta suuntasin soppailemaan kaikkea pikku tarviketta viikonloppua varten sekä tietenkin muistin hankkia viikonlopun herkut.

Tänään suuntaamme siis mökille, tällä kertaa koko porukan voimin. Viikonloppu täyttyy molempina päivinä vieraista, sekä lauantaina lähdemme naisissa Poriin teatteriin illaksi.
Hieman ehkä remonttia, ihan vain jotain pientä, kuten liukuoven tekoa ja asennusta.

Hankin mökille alla olevan taulun Perfect Homelta. Viimeaikoina olen hurahtanut erilaisiin teksteihin sisutuksessa, jostain syystä viisas mieheni jarruttelee aina välillä, toki on yleensä aina oikeassa mitä tulee sisutamiseen.

Yrityksellämme on Perfect Home edustus ja uuden kuvaston myötä olenkin hankkinut kaikkea kivaa uudelle mökille.

Varsinkin astiaston haluan yhtenäistää ja löysinkin aivan täydellisen Vit Lilja - sarjan Perfect Homelta.

Täältä pääset selaamaan uusimman kuvaston.

Ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille.
Yritän ehtiä hieman kuvailemaan mökillä niin saadaan tännekin kuvia lisää.

-Katja

2 kommenttia

Harakka kirjoitti...

No niin, se päivä olikin vasta huomenna, eli sunnuntaina, hi!
Nähdään silloin....

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiva kun kävitte:) tulee kutsuttua vieraita liian harvoin.