Mitä meillä tapahtui juhannuksena?


Olen uppoutunut lukemaan muiden juhannuskertomuksia niin, että pääsin nyt vasta purkamaan omia juhannusmietteitä blogiin. Lisäksi on vähän aloiteltu jo terassia joten iltaisin onkin ollut ihan kanttuvei kun on viimein sisään päässyt.


Juhannuksena saimme nauttia rakkaiden ystävien seurasta ja arvatkaa, heillä on ihana, 12 viikkoa vanha Havannan koira Koistinen mukana viettämässä kanssamme juhannusta. Jollei jo olisi koiraa, niin nyt viimeistään iskisi koirakuume. Aikamoinen sähkösaapas tuo Koistinen.

Tänä juhannuksena pääsin kyllä ruoan suhteen niin helpolla sillä Hannan mies Lasse on kokki ja oli lupautunut tekemään meille ruokaa. Kuvat kertonevat mitä herkkuja meillä syötiin.

Kelit on nyt kyllä hellineet  niin hyvin, että voisin vain asua ulkona. Juhannuksena näin teimmekin ja varsinkin juhannuspäivä vietettiin enemmän ja vähemmän järvessä. Tuli useamman tunnin ajan suppailtua, lilluttua renkaalla ja tietty ihan vain uitua sillä vesi oli 25 asteista. 























Hanna oli vielä leipassut meille juhannuskakun, valkosuklaata ja ihana rapea keksipohja, huikean hyvää!

Kyllä se vaan niin on, että juhannuksena pitää olla paljon hyvää ruokaa, suorastaan valtavaa herkuttelua sekä hyviä ystäviä joiden kanssa on kiva pelailla, itkeä ja nauraa, saunoa ja uida, viettää kiireetöntä aikaa.

Kiitos vielä meidän huippukokille Lasselle huikeasta makuelämyksestä, Hannalle sangriaseurasta ja ihanista herkuista ja Koistiselle kenkien varastelusta. Kiteytän juhannuksen yhteen lauseeseen: Ihana juhannus!








2 kommenttia

Anonyymi kirjoitti...

Ihana juhannuspostaus ja mitkä herkut teillä ollut, nami nami :) Mukavaa maanantai aamua :)

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Kiitos <3