Remonttiprojektina kauneudenhoitoliike


Saanko esitellä sinulle yritykseni muutostarinan...

Joulun alla eräänä kauniina aamuna töihin saapuessa huomasimme, että silloisen paikan katosta tihkui vettä. Siitä alkoi kuukausia kestävä kaaos, operaatio vesivahinko.

Vesi ehti valua useita päiviä ennen kuin vuoto paikannettiin ja se tuhosi tilan laminaatit, kaapiston, katon ja osan seinistä. Työt saimme melko hyvin hoidettua, mutta koska edessä olisi ollut iso remontti vesivahingosta johtuen en jäänyt ihmettelemään vaan aloin neuvottelemaan uudesta liiketilasta. Se löytyikin kivuttomasti parin sadan metrin päästä. 
Olin jo ajatellut, että seuraavan vuoden aikana olisi pakko tehdä tilaan mittavaa remonttia, mutta nyt se tuli ehkä hieman yllättäen ja nopeammalla aikataululla kuin olin kuvitellut. Liiketilan muuttaminen on aina aika iso projekti mutta tässä kohtaa saisimme muutettua tilat käytännöllisemmiksi sekä remontti ei vaatisi meiltä pitkää pysähdystä toimintaan. 

Ei muuta kuin hihat heilumaan...


Tilassa oli toiminut vuosia sitten valokuvausliike, sen jäljiltä tila oli hieman ankea, iso ja kolkko. Neliöiden määrä ei muutoksessa liikkeessämme kasvanut, vaan tilaan tuli hurjasti lisää käytännöllisyyttä sillä nyt jokainen neliö oli muutettavissa tarpeitamme vastaamaan.
Liiketilan perälle tehtiin kaksi huonetta kauneushoitolan käyttöön sekä varastotilat jolla häivytimme ison ilmanvaihtokoneen liiketilasta pois.


Lattian valintaa pelkäsin eniten. Onneksi paikallinen Värisilmän liike Latama oli juuri saanut meille sopivaa vinyylilankkua. En halunnut enää lattiaan peruslaminaattia sillä se ei kestä riittävästi liiketilassa varsinkin, kun lattiaan saattaa kohdistua joskus roiskeita ja lattiaa pestään päivittäin.
Ei siis enää turvonneita saumoja vaan upea vinyyli lattiaan. Remppamies oli noutanut kolme vaihtoehtoa väreistä joista melko kivutta löytyi juuri tämä lattia ja voi miten olen siihen ollut tyytyväinen. Väri osui täysin nappiin ja oli muuten hyvin lähellä peruslaminaatin hintaa.




Seinille laitettiin joka huoneeseen seinille valokuvatapeettia, myymälän puolella sävyinä käytettiin valkoista, harmaata, mustaa ja basalttia, hoitoloissa valkoista ja harmaata.

Koska kauneudenhoitoalan yrityksissä on tärkeää hyvä hygienia, olin jo ennakkoon tehnyt suunnitelman terveystarkastajalle vesipisteiden määrästä ja käyttötarkoituksista.  Tiloihin niitä lisättiin kolme kappaletta jotta jokaisen työskentely olisi helpompaa ja hygienisempää.

Sitten iski korona, se hemmetin rajoittava tauti. Vielä olisi ollut pakko juosta monessakin liikkeessä, hankkia uusi kalusteita, hakea sitä ja tätä. Siltä istumalta päätimme jäädyttää kaikki ostot minimiin ja kierrättää kaikki vanhat kalusteet ja tuunata tarvittaessa niitä. Uuden tilan remontti muutui hetkessä extrapienen budjetin remontiksi. Jos siitä seurasi jotain hyvää, se oli itseasiassa tässä. Hyödynsimme vanhan tilan allaskaapit ja altaat, vastaanottotiskin runko toimii hyvin edelleen, päälle hankittiin uudet pöytälevyt paikalliselta levymestarilta jotka muokkautuu suunnitelman mukaan myös kynsibaariksi. Vanhat valaisimet kiinnitettiin tiskin päälle sekä tuotehyllyjen väliin. Kampaamossakin tuotehyllyt, asiakaspaikat ja peilit käytettiin uudellen. Myös kynsibaarin jakkarat ostin käytettynä.

Mielestäni ehkä paras kierrätys oli nuo Hiusateljee kirjaimet. Pleksiset kirjaimet nypittiin vanhan tilan seinästä mukaan, puhdistettiin, hiottiin ja maalattiin kultamaalilla. Miksi olisinkaan tarvinnut mitään uutta?

Aina paras ratkaisu ei siis kuitenkaan ole se uusi kaluste, nyt ymmärrän sen.


Suurin kiitos remontista kuuluu monitoimimiehelleni, joka laittoi meille ikkunoihin ja valomainokseen teipit, suunnitteli tilan, irrotti ja uudelleen kiinnitti kalusteita, nyppi sormet kohmeessa vanhan tilan teippejä valomainoksesta ja piti huolen että aikataulut toimii.

Jälleen kerran totesimme, että tämä meidän remppatiimi vain toimii huikean hyvin.

.










*Välimainita
Myyntiin otettin paikallisen valmistaja Apteekkari Bäckmanin käsihuuhdetta, eikös olekin kaunis tuote, puhumattakaan sen tarpeellisuudesta juuri nyt?









Nyt vain toivotaan, että kaikki pysytään terveenä ja voidaan mahdollisimman pian jatkaa normaalilla meinigillä töitä sillä nyt on mielessä vaikka mitä uutta ideaa. Avajaisetkin olisi kiva pitää...

Mitäs tykkäät, miten sinun mielestä remonttimme onnistui?




4 kommenttia

Eetu kirjoitti...

Mekin kun rempattiin omaa kampaamoa käyttökuntoon suurin huoli oli ilmanvaihdon riittävyys ja lattian valinta. Kun sen pitäisi kestää kosteutta paljon. Saatiin lopulta tehtyä hyvät valinnat ja kampaamo on jo auki kaksi kuukautta.

Anonyymi kirjoitti...

Katsoin myös juuri kaverin kampaamon aukaisua vierestä. Siinä oli myös ollut aiemmin ihan eri alan edustaja vuokralaisena, joten muutoksia jouduttiin tekemään paljon liiketilaan. Isoimpana taisi olla ilmanvaihdon parantaminen, kun kampaamoympäristössä se on tärkeää. https://www.lvi-kartoitus.com/palvelut/ilmastointimittaus

Katja S - Willa Lemmelle kirjoitti...

Se on todellakin juuri noin, eli kun ollaan kemikaalien kanssa tekemisissä ilmanvaihto on todella tärkeää. Monissa kampaamoissa huomaa heti sisäänasteussa kampaamon tuoksun, meillä on onneksi ollut niin hyvä uudet koneelliset ilmanvaihdot joka paikassa että emme ole joutuneet siihen tekemään muutoksia mutta tiedän, että toiset ovat ihan purjeissa tämän kanssa. Ilmanvaihto vaikuttaa suuresti ihan omaan jaksamiseen joten tärkeä juttu!

Tuula kirjoitti...

Iso projekti kyllä noinkin ison liiketilan remontointi. Kiva kuitenkin, että saitte tilan käytännöllisemmäksi ja että sen takia ei tarvinnut sulkea liikettä. Itsekin olin auttelemassa kun tyttäreni perusti juuri oman kampaamon Pirkanmaalle ja siellä teimme pientä pintäremonttia liiketilaan.