Sivut

tiistai 21. toukokuuta 2019

Kesäinen Tallinna

Arki on jälleen alkanut ja arvatkaas onko täällä niiiin nautittu näistä helteistä? Kyllä on ja niistä saatiin nautia myös viikonlopun reisuulla Tallinassakin.
Oli ihan täydellinen keli viettää aikaa Tallinnan vanhan kaupungin pikkuterasseilla, sekä kiertää autolla lähipaikkojen nähtävyyksiä.













Sunnuntai aamuna suuntasimme vielä näköalapaikalle  josta avautui upeat maisemat kaupungin yli.  Kohtuotsa (mikä nimi!!!) oli uusi tuttavuus meille, mutta olipa sen löytänyt moni muukin turisti. Autolla näköalapaikalle hurautti ihan muutamassa minuutissa keskustasta ja kävellenkin sinne olisi kyllä jaksanut talsia.










Ehdottomasti suosituksia saa hotellimme Tallinnassa, Savoy butique hotelli. Pieni, hyvin rauhallinen, mutta ihan vanhan kaupungin sykkeessä oleva hotelli ei ollut juuri muuttunut kymmenessä vuodessa viime käynnistämme. Hotelli on erityisen kaunis sisustukseltaan ja sisältää tarkoin mietittyjä yksityiskohtia. Hotellin palvelu oli ensiluokkaista ja autollekin löytyi naapuritalon sisäpihalta oma parkkipaikka.

Tätä hotellia voin vilpittömästi suositella Tallinnaan matkaaville. Tähtiä annan täydet viisi.


















 Vielä ennen laivan lähtöä ajelimme Piritan rannoille ja ravintola Noaan nauttimaan jotain pientä purtavaa ja nauttimaan upeasta miljööstä merenrannalla.

Nyt on siis kesäjuoma varastot täytetty ja saa alkaa suunnittelemaan juhannusta ja kesän juhlia, mitä sitä sitten keksitäänkään järjestää.

1 kommentti:

  1. Vanha kaupunki on aivan ihana, siellä historia hiipii luihin ja ytimiin <3

    VastaaPoista

Jätäthän viestin käynnistäsi, otan sen ilolla vastaan!