Sivut

maanantai 25. tammikuuta 2016

Viiden päivän salaattimaratoni...

Viisi päivää ja viisi uutta salaattia...


Nyt on hyvä aika testailla uusia salaatteja ja laitoinkin tavoitteeksi
tällä viikolla testata viittä erilaista salaattia. Toiset kevyempiä, toiset ruokaisampia.

Tänään testissä oli:

Salaneuvos salaatti

Jääsalaattia
Rukolaa
Punasipulia 
Avokadoa
Tomaattia 
Salaneuvos - juustoa
Omenaa
Pekaanipähkinöitä

Punasipuli marinaadi:
0,5 dl rypsiöljyä
2 tl sitruunamehua
Mustapippuria

Vaniljaa tankona tai rouheena
3 dl tuorepuristettua omenamehua
0,25 dl (karppi)sokeria

Vanilja, omenamehu ja sokeri kiehumaan 15 minuutin ajaksi ja sitten jäähdytellään.
Jäähtynyt siirappisoitunut seos kaadettaan sipuli-, öljyseoksen päälle. Maustetaan pippurilla.

Salaattiaineet vadille oman maun mukaan ja juuri ennen tarjoilua lisäsin marinoituneet sipulit päälle. 

Kylkeen vielä tuoreita tomaattisämpylöitä.

Salaatin alkuperäinen ohje löytyi Valion sivuilta ja pikku muutoksilla
tein siitä meidän mieleisen iltaherkun.

Nyt saa vinkata hyviä ohjeita jos omistat sellaisen, niin kokeilen mielelläni.


marinaadi

sämpylä

7 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tämä kuulostaa hyvälle. Taidan lähteä tavoittelemaan samaa, eri päivinä uusi salaatti. Nam.
    Mitkä kuvat sulla tässä! Pyyhkii leukaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei muuta kuin mukaan vaan! Keventää kivasti ja samalla ehkä löytyy uusia hyviä makuelämyksiä. Tulee vähän mietittyä millaista salaattia tekee:)

      Poista
  3. Herkullisen näköinen salaatti!

    VastaaPoista
  4. Nam! Kuulostaapa herkulliselta :P

    Minä olen tehnyt vuohenjuustosalaattia; paistan juustokiekot pannulla öljyssä hetken. Kastikkeeseen laitan oliiviöljyä, tummaa balsamiviinietikkaa, hunajaa ja aavistus suolaa ja pippuria.

    Ja toinen suosikki on pastasalaatti, johon tulee keitetyn pastan lisäksi aurinkokuivattua tomaattia, tuoretta tomaattia, fetakuutioita ja vihreää pestoa. Tämä toimii kesällä grilliruokien lisukkeena tosi hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Pitääkin kokeilla. Meillä kyllä tykätään vuohenjuustosta mutta en ole koskaan paistanut sitä:)

      Poista
  5. Nam miten herkullisia salaatteja ja varmasti ihan täyttäviäkin :) Tarvitsee täälläkin toteuttaa salaatti maraton ;) Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista

Jätäthän viestin käynnistäsi, otan sen ilolla vastaan!